Dexterin elämää lakeuksilla

Joulun ajan vapaus kostautui heti aamusta. Vein Dexterin remmilenkille enkä ymmärrä, mikä sitä vaivasi. Kaikki taas pelotti ja jokaisesta rasahduksesta otettiin loikka sivuun. Dexter kulki pururadalla “askel-askel-tuijotus”- sarjaa kilometri tolkulla ja epäilin jo itsekin, että metsässä vaanii leijona. Vilahdus hiihtäjistä sai sen entistä valppaammaksi ja välillä piti kääntyä hyppimään mua päin, kun jännitti niin pirusti…

Lenkin jälkeen lähdettiin ajelemaan Vaasaan ja olin aika masentunut jo etukäteen, kun arvelin, että Dexteriä ei hommat kiinnosta tuon taivaallista. Perillä otetiin sitten leikkimistä&noutoa (esineruutu). D toi patukan yllättävän hyvin mulle, vaikka juoksentelinkin taas verenmaku kurkussa. Kotiläksyksi pelkkää leikkimistä ja unohdetaan nouto/palautus, se ei saa olla tärkeintä. Dexterillä oli tällä kertaa myös hihna, joka auttoi paljon. Siitä sai kiinni tarvittaessa, jos D lähti vaeltamaan muualle.

Esineruudun jälkeen oli tottistreenit. Harmitti, ettei Dexterin haalaria tullut mukaan, kun en ollut Vaasaan lähdettyäni varma jäänkö treeneihin. Tottis ei oikein sujunut. Perusasento meni hyvin, mutta seuraamisesta ei tullut mitään. Kaikki hajut ja yksi pinseri veti puoleensa. Välillä ei kelvannut enää nakitkaan… Seuraamisen jälkeen ohjelmassa oli mm. maahanmeno, jota oli turha edes harkita. Dexter nosteli tassujaan hangesta ja näytti niin raukalta. Ei tosin itselläkään ollut oikein motivaatiota, kun etukäteen tiesi pelkästä kylmyydestä tulevan ongelman… Siihen vielä pinseri päälle ja luvassa kaksi mutrusuuta, jota kumpaakaan ei kiinnosta. Kun ohjaaja vielä kommentoi meillä olevan laiskan näköistä touhua, meinasin syödä piponi.

Mielenkiintoinen seikka tosin se, että jos etukäteen tietää, että koira ei suoriudu märällä/pakkasella, niin pitäisikö siltä vaatia suoriutumista vai jättää täysin yrittämättä. Tai yrittää kerran, pari ja jättää sitten kesken? Ja käyttäytyykö itse kuten ajattelee/koira aistii, mitä sinä ajattelet… Itse olen ollut aika armelias siten, että jos tiedän, että maahanmeno ei märällä suju, niin sitä ei sitten tehdä, ettei liikkeestä tule vastenmielinen. Sama juttu, että jos ei keskittyminen riitä ja kaikki liikkeet kusee, niin ehkä parempi lähteä pois kentältä…. Miksi siellä pitäisi seisoa loppuun asti ja taistella. Kentällä pitäisi olla treenaamassa suupielet hymyssä -ei ottamassa yhteen.

Tänään piti olla ensimmäiset treenit Kauhajoen Koiraharrastajien kanssa, mutta sitten niitä ei ollutkaan… Tarkoitus oli, että varmistan vielä treenipäivän, mutta jostain syystä se jäi ja koska olen uusi tulokas ei nimeäni ole vielä jakelulistoilla. Niinpä tieto minulle siitä, että treenejä ei ole, ei tullut. Sain tietää asiasta vasta, kun aamun hämärässä soitin ryhmän vetäjälle ja siinä vaiheessa olin eksyksissä hallin lähettymillä…

Päätin joka tapauksessa ajaa vielä hallille, kun kerran Kauhajoella olin ja varmistaa sen sijainnin. Ja kuinkas ollakaan! Hallilla oli jonkun muunkin auto. Kävelin sitten rohkeasti sisään ja selitin, kuka olen ym ja pyysin, että voisiko kyseiset henkilöt, jotka hallilla olivat, katsastaa hieman meidän tottista. Paikalla olleet olivat itsekin aloittelijoita, mutta he kertoivat innokkaasti leikkimisestä, seuraamisesta ja luoksetulosta, joita ovat ryhmässä harjoitelleet. He olivat siis sen ryhmän “jäseniä”, joidenka kanssa treenit piti olla. Heillä oli oma avain hallille ja olivat päättäneet mennä treenaamaan kuitenkin, vaikka vetäjä ei paikalle tullutkaan. Sain hyvän mahdollisuuden kysellä kaikenlaista ja sain vahvistusta “omille” metodeille. Sain myös pari uutta vinkkiä koskien eteentuloa, seuraamista ja leikkimistä.  Nyt onkin aikaa harjoitella edellämainittuja, sillä seuraavat treenit ovat vasta seuraavan vuoden puolella. Kiitos Tiina, Jari & Jimi! (meniköhän oikein….)

“Treenien” jälkeen käytiin shoppaamassa Kauhajoen keskustassa ja sen jälkeen ajettiin vielä Teuvalle mun vanhempien luo, missä D sai juoksennella pellolla. Perusasentoakin yritin vähän tehdä sisätiloissa, mutta D:tä kiinnosti enemmän äidin ruuanlaitto…

Maija lähdössä ruutuun

Hakutreenit muuttuivat esineruuduksi, mikä oli ihan mukava yllätys, sillä sitähän tässä on harjoiteltu muutamaan otteeseen. Harjoitus tehtiin tällä kertaa nyt hieman eri tapaan eli itse pidin Dexteristä kiinni, kun joku vei esineen metsään ja heitti sen maahan niin, että Dexter näki. D lähti hyvin taas esineelle ja taisi jättää vain yhden tuomatta, kun ei oikein nähnyt heittoa. Myös “heittäjä” kiinnosti hieman, jos sattui olemaan vielä metsässä, mutta hyvin D jatkoi matkaansa etsien esinettä. Luovuttaminen olikin sitte todella hupaisaa. D juoksenteli edestakaisin lähtölinjalla esine suussaan. No eipä luovuttamista ole paljoa harjoiteltukaan vielä. Kotiläksyksi sain kehumisen ja leikkimisen opettelua. Suositus oli, että ei makupaloilla palkkaamista esineruudussa.

 Jukka leikittää koiraansa

“Hakutreenissä” ollessamme saimme yllättäen kutsun tulla katsomaan myös Vaasan koirakoulun treenejä, joita Jukka vetää. Koska huomenna alkaa lakko ja muutenkin olen lomafiiliksellä, päätin jäädä treeneihin. Ennen treenejä ajoin Jonnan luo ja me vietiin Molla ja Dexter pienelle lenkille. Molla pyöri maassa tapansa mukaan, kun jätti-Dexter jyräsi ylitse. Hyvin koiruudet tulee onneksi vielä toimeen, Molla pitää hyvin puolensa ja Dexterillekin menee ehkä viesti perille.. Leikittämisen jäkeen lähdettiin yhdessä koirakouluun.

Viime tunnista oli jo niin pitkä tauko, että hieman jännitti, miten D käyttäytyy, mutta hyvin oli opit mielessä. Aluksi otettiin noutoa/leikkimistä ja sen jälkeen perusasento, seuraaminen, luoksetulo, istuminen, maahanmeno ja seisominen. Tunti eteni vauhdikkaasti eikä liikoja löpinöitä ollut. Pitkät puheenvuorot saa D:n kyllästymään alta aikayksikön… Seuraamiseen ja liikkeestä jääviin asentoihin saatiin uusia vinkkejä. Seuraamisessa koira palkataan oikealla kädellä(!) eikä liikkeen suoruuteen tai perusasentoon kiinnitetä vielä niin paljon huomiota eli panostetaan pelkkään seuraamiseen. D:llä toimi heti tämä uusi tapa, katsekontakti oli tiiviimpi ja pää ylhäällä. Normaalitilanne: Dexter maleksii vieressä ja satunnaisesti katsoo ylöspäin, josko sieltä jo jotain tippuisi Kotiläksyksi jälleen kerran lisää kehumista ja vapautus-sana, jota en ole käyttänyt vielä lainkaan.

 Nyt jänskättää. Törmäsin netissä surffailtuani Kauhajoen Koiraharrastajiin ja huomasin, että heillä oli palveluskoirille omia tottelevaisuuskursseja sekä mm. vesipelastusta, mihin en ole törmännyt lähiseuduilla lainkaan. Niinpä laitoin kyselyä mahdollisista alkavista kursseista ja sain kutsun tulla näyttäytymään seuraavan viikon lauantaina. Nyt rexteri kunnolla, että päästään jatkossakin mukaan! Lauantai aamuisen treenaa pienempi porukka ja siihen voisi mennä mukaan. Varsinaiset kurssit ovat täynnä. Hienoa oli myös se, että koiria treenataan (vaiko ohjaajia? ) yksitellen. Häiriökoiria voidaan ottaa mukaan, jos halutaan. Viime kurssilla Seinäjoella jo huomasin, että uusien liikkeiden opettelu + muut koirat paikalla ei välttämättä aina luonnaa, kun turhaan jännittää sitä, että mihin se oma koira lähtee, jos on vapaana… ja onhan se vähän hankala tehdä luoksetuloja jne. hihnassa. Mikä parasta, koiraharrastajilla on halli eikä Dexterin tarvi syyttää enää kylmää alustaa paikallamakuussa!

 t. Täpinä T ja D

Dexter suoritti loppukokeen hyväksytysti ja nyt sitten voidaan ilmoittautua luokka 2:een! Taitava poika! Palkinnoksi Dexter sai sian saparon. Loppukokeeseen kuului istuminen käskystä (ei nameja tai käsimerkkejä), perusasento (ei nameja) ja seuraamista namien kanssa + istuminen ohjaajan pysähtyessä. Kaikki meni hyvin. Lopuksi harjoiteltiin vielä liikkeestä seisomaan ja istumaan jäämistä, joita tulee sitten enemmän luokka 2:ssa. Vähän kyllä jännittää jo etukäteen, että kuinka pärjätään, sillä seuraavalla kurssilla on paljon liikkeitä, mitä ei olla koskaan tehty aiemmin… aikasta nopeaa tahtia täytyisi oppia kaikki. Tosin onhan tässä nyt aikaa, kun ensin jonotetaan kurssille pääsyä. Nyt vaan heti traanaamaan jo tulevia liikkeitä!

Tunnin loppupuolella alkoi sataa lunta ja saatiin maahan Dexterin ensilumi! - josta se ei kuitenkaan välittänyt pätkän vertaa