Dexterin elämää lakeuksilla

Tänään käytiin eläinlääkärillä näyttämässä Dexterin korvia. Se on raapinut toista niin, että korvaan on tullut pieni rupi. Eläinlääkärissä oli paljon muitakin koiria, mutta Dexter käyttäytyi hyvin. Kai se järkyttyi, kun oli niin monta koiraa vastassa, että tyytyi pelkästään katselemaan. Eteisessä saatiin myös punnittua Dexter! Hieman meni sähläämiseksi, mutta saatiin kuitenkin lopulta kaikki 4 jalkaa puntarille. Painoa oli 36 kg. Vastaanotolla Dexter pisti hanttiin korvien tarkastuksessa ja puristeli päätään. Eläinlääkäri ei nähnyt korvassa mitään, mutta otti vielä pienen näytteen hiivan varalta ja tutki sen saman tien. Hiiva-arvotkin olivat kohdallaan, joten puhetta tuli sitten mahdollisesta allergiasta, joka usein ilmenee korvien, silmien ja kasvojen kutinana… Kotiin otettiin kuitenkin korvatippoja, jotka helpottaisi kutinaa ja ruvet saisi parantua rauhassa. Toivotaan, että kutina on ohimenevää…

Lekurin jälkeen lähdettiin jäälle hiihtämään. Kuun valo valaisi koko järven, joten eteensä näki tosi hyvin. Alkumatkasta laitoin Dexterin liinaan ja se veti mut liikkeelle niin, että kaaduin . Sekös oli sen mielestä hauskaa. Yllättävän hankalaa suksien ja liinan kanssa. Välillä D kiersi ympäri ja liinakin kiertyi, välillä liina oli suksen ympärilä tai alla… Päästin Dexterin kuitenkin alkumatkan jälkeen vapaaksi, kun lähistöllä ei ollut ketään. Pari rundia hiihdettiin jäällä ja sitten D päätti, että nyt riittää ja juoksi rannalle. Taisi alkaa tassuja paleltamaan.

Hiihtäessä mietin, että Dexter on kiireinen koira. Sillä on aina kiire saada ruokaa, kiire päästä pihalle, kiire päästä sisälle ja kiire mennä nukkumaan… Siinäpä se sen päivä sitten onkin.

Dexter täytti 10 kk muutama päivä sitten. Viikon aikana se on ehtinyt keksiä itselleen uuden pakkomielteen: jalat. Dexter ei käy jalkojen kimppuun, mutta hän on rrraaaaakastunut!! Dexter makoilee ja tuijottelee jalkoja/villasukkia ja pitää hellästi niistä kiinni. Tänään Dexter huokaili ja ynisi rakkailleen… niin sydäntä raastavaa tämä nuoren pojan rakkaus.

Dexter on raapinut korviaan ja silmiään aina välillä, joten päätin ostaa apteekista alkajaisiksi korvanpuhdistusainetta, sillä korvakäytävät muuten näyttävät minusta hyviltä… ei siis toivottavasti mitään tulehdusta.

Korvatippojen käyttöohje menee näin: “Laita 4 tippaa ja hiero korvaa kevyesti. Anna eläimen ravistella päätään ja puhdista korva vanulla”. Helppoa siis! Vai onko? Ehdottaisinkin näin julkisesti, että korvatippojen käyttöohjetta muutettaisiin hieman tähän suuntaan: “Varmista, että sinulla on riittävästi apujoukkoja. Sulje kaikki ovet ja rajaa tila mahdollisimman pieneksi (näin estät koiran karkailun). Laita päällesi huonot vaatteet. Kuivaharjoittele tippojen laittamista jo etukäteen ja harjoittele myös hyvän kuristusotteen ottamista koirasta, sillä jos epäonnistut vain kerrankin tippojen laittamisessa, tietää koira ikuisesti sen jälkeen, mitä olet tekemässä. Älä lannistu. Korvatippojen kuuluisi osua korvan sisäpuolella, mutta saat papukaija- merkin jo pelkästä päähän osumisesta.”

Korvatippojen tuoksuinen Dexter lähti tänään tervehtimään ystäväänsä Oskaria. “Leikkiminen” kuvaa huonosti tapaamista… oikea termi voisi olla “ratsastus”. Voi pojat. Dexter huohotti hikeä puhkuen kokonaiset puolitoista tuntia ja yritti astua Oskaria. Oskari kantoi hätäpäissään hanskaa ja yritti saada D:tä kiinnostumaan siitä, mutta eih… Dexter kävi niin kuumana, että unohti jopa kakkahätänsä… Ja loput voitte päätellä itse. Kotiin tultuamme Dexter istui eteisessä itkien ja nytkin se voivottelee vähän väliä selkäni takana. Minulla on haastava tehtävä edessä; miten kertoa Miikkalle, että hänen poikansa taitaa olla.. shhhhhh.

29-vuotiaasta Miikkasta on tullut takakireä. Onkohan siihen iskenyt kolmenkympin kriisi? Ja joudunko minäkin kokea kolmenkympinkriisin vuotena 2010, vaikka omani olisi vasta 2014?

Eilen Miikka kertoi perustavansa siivouspalvelun, koska joutuu kulkea perässäni koko ajan (ja pyh! ilmeisesti sitten kierrämme rinkiä). Myös lämmitysjohtoni uhattiin takavarikoida, sillä pidän kuulemma liian kauan päällä sisätilalämppäriä (äijien horinoita. tulee muka oikosulku). Kaupassa se valitsee lihatuotteita ikuisuuden eikä mikään kelpaa. Onkohan siitä tullut äijä?

Mutta onneksi on Dexter! D ei valita, ainoastaan inisee. Dexter ei koskaan kieltäydy mistään paitsi eilen appelsiinista. Ei ole surullinen. Ei kireä. Sille kelpaa kaikki ruuat. Missään ruuassa ei ole sen mielestä koskaan liian vähän mausteita eikä kermavaahto ole koskaan liian sokeritonta. Dexter ei välitä, vaikka äiskä pitää autoa lämmityksessä ikuisuuden ja vaikka laskujen maksu myöhästyisi ja tilin saldo olisi kysymysmerkki. Ei, vaikka äiskä on itse töissä pankissa. Jos nyt vähän Dexteriä tuunattaisiin, niin se kakan syöminen voisi loppua… Sitä ei onneksi Miikka tee.

Takakireä ja vireä

Dexterin ja Mollan 10-vuosi alkoi aktiivisella vahtimisella. Hiihtäjien tarkkailu on tärkeä tehtävä. Samoin kaikki muut epäilyttävät liikahdukset ilmoitetaan hetimiten isäntäväelle. On myös sosiaalinen velvoite yhtyä aina toisen haukkuun, vaikka ei itse tietäisikään, mille haukutaan. Siispä haukahdetaan aina välillä, ihan varmuuden vuoksi…

Dexter esittää hiihtäjää

D:n omien ulosteiden syönti jatkuu. Ollaan annettu sille lempinimeksi poopeater, joka kuulostaa hauskalta, kun sen lausuu nopeasti. Googlettelin aiheesta ja ilmeisesti Koiramme- lehdessä tms. on joskus ollut juttua kyseisestä aiheesta. Syiksi oli lueteltu B-vitamiinin puute, rasvan & proteiinin puute, tekemisen puute ja pennuilla uteliaisuus. Kyselin myös D:n kasvattajan kokemuksia. Mietin, että Dexterillä voisi olla ehkä B-vitamiinin puute tai sitten se syö jäisiä kakkojaan, koska se on yksinkertaisesti mielenkiitoista puuhaa. Ehkäpä kyse voisi olla myös tekemisen puutteesta, sillä se lähtee usein kultakimpaleiden metsästysreissulle aamusta, kun mitään ei vielä tapahdu tai sitten illalla, kun lenkit ym. on ohi.

Eilen tapahtui aiheeseen liittyen jotain todella koomista: Kuulin Miikkan huutavan olohuoneessa, kun se päästi Dexterin sisälle, että “EI! sillä on paskaaa!”. Ryntäsin katsomaan ja huomasin Dexterin, jolla oli jäinen kakkalohkare suussaan ja se oli selvästi hieman ihmeissään aiheuttamastaan paniikista. Silmät pyöri vain päässä ja muuten oli jähmettynyt paikalleen kakka suussa. Seurasi haasteellinen tilanne: Koiruus täytyy saada ulos, mutta sen ei saa tiputtaa kakkalohkarettaan maahan. Seurasi komentoja kuten “ulos!”, vaikka kyseistä komentoa ei varmaan koskaan ole käytetty… Seurasi viittoilua ja vihaisia ilmeitä. D oli ihan pyörällä päästään kakka edelleen suussa. Lopuksi menin itse pihalle ja houkuttelin sen perääni. Kauhukuvat alkoivat nousta mieliimme siitä, kuinka D alkaa salakuljettaa kakkalohkareita sisälle ja joulusiivot menee uusiksi. Kätköjä alkaa paljastua hajun perusteella… hyi! Tänään soitin eläinlääkäriin ja aloitimme Vetzyme kuurin. Ehkäpä siitä on apua…. Onneksi ei olla kielletty Dexteriltä tuota ällöttävää harrastusta. Jos kyseessä olisi esim. huomion hakeminen, yltyisi harrastus varmasti äärimmilleen. Ehkä siinä vähän sitäkin on… tai oli ainakin silloin, kun toi meille pökäleensä näytille.

Tällä viikolla on harjoiteltu jälleen esineruutua. Sain mielestäni D:n aika hyvin motivoituneeksi. Johtuikohan kenties motivaatiopatukasta Ostin tosiaan patukan ja leikin sillä Dexterin kanssa aluksi. Esineruutuun poika lähti innokkaasti ja huomasi, että se teki oikeasti töitä löytääkseen esineen. En tiedä oliko paikka vähän liian vaikea ja tuulen suunta huono… Jokatapauksessa Dexter toi esineen  hyvin perille asti. Lähdin kulkemaan vähän eri suuntaan, kun huomasin, että löysi sen. Dexterillä tämä auttaa vauhdikkaampaan palautukseen eikä esine tipu ennen aikojaan suusta. Toisaalta, jos lähtee liian aikaisin kävelemään eri suuntaan, niin silloin sille tulee yleensä kiire ja saattaakin juosta perään yksistään. Olen myös kotosalla harjoitellut noutoa ja etenkin palautusta. Oon laittanut kädet lähelle lattiaa, niin että Dexter voi pudottaa niille esineen ja saa sitten palkan. Hieman on huvittanut, kun D yrittää niin tosissaan ja viskoo esinettä käsiä päin miten sattuu Ollaan myös tehty niin, että Dexterin pitää ottaa kapula suuhun ihan hetkeksi vain, jolloin saa palkan, mutta tuntuu vähän siltä, että se ahdistaa sitä.

Seuraavalla viikolla oonkin kotosalla, kun pankkilaiset ovat lakossa. Saa puuhastella valoisaan aikaan D:n kanssa! Toisaalta palkkaa ei tuu, joten toivottavasti pääsee tietyt tahot sopimukseen.. Alla pari kuvaa Dexterin uudesta leikistä nimeltä “syön teidän villasukat pöydän alta”, minkä yllättäen Miikka keksi ja huom. pöydän korkeus on 25cm.

akvaariokala

Onko nälkä?

Murrosiän edetessä ruuasta on tullut yhä tärkeämpää Dexterille. Aiemmin D on osannut odottaa ruokaansa suhteellisen rauhallisesti, mutta nyt sen reagoiminen piinaavaan odotukseen on aivan ylimitoitettua.

Tyypillisesti prosessi alkaa levottomuudella. Pyöritään, hyöritään ja välillä pysähdytään katsomaan silmiin, että joko? Kun mitään ei ala tapahtua, tuijotellaan vieläkin enemmän. Kokeillaan pahasti katsomista, syyllistävää katsetta, uhkaavaa katsetta ja “voi minua poloista”-katsetta.

Jos näidenkään jälkeen ei ruokaa ala kuulua, on aika hypätä sohvalle. Sohvalla istutaan jalat ristiin rastiin, roikotetaan päätä välillä alas ja käsinojien yli, haukotellaan, huokaillaan, kiljutaan, kaivetaan ja nakellaan niskoja dramaattisesti. Välillä valutaan selkänojaa pitkin velttona alas. Lopuksi vielä hypätään sohvalta alas ja kuljetaan edes takaisin sohvan pituutta niin, että selkä hinkkaa koko prosessin ajan sohvaan ja pidetään asiaan kuuluvaa örinää.

Kun ruokaa ei edelleenkään kuulu on vielä yksi keino: masentuneen koiran esittäminen. “Masentunut koira” makaa sohvalla otsa kurtussa. Esittämisen tunnistaa siitä, että “masentuneella” Dexterillä silmät tuppaa pyörimään päässä ihmeen vilkkaasti, kun ympäristöä kuitenkin joutuu vielä tarkkailla… 

Kun Dexter lopulta oikeasti rauhoittuu (vaatii tarkkuutta), sanotaan sille maagiset sanat “onko nälkä?”. Näitä sanoja on käytetty ruoka-aikana sille pennusta asti ja nykyään täytyykin varoa, ettei vahingossa sano sanaa “nälkä”. Muuten aiheutuu turhaa hepulointia. …voi meidän junnaria

Ensimmäistä kertaa töistä tullessani on löytynyt tuhottu esine! Tuhottujen esineiden kassaan kilahti nyt noin 4 euron miinus. Kyseessä oli hiusklipsi, jonka D taisi pölliä jo yön aikana yöpöydältäni… Miikkan tuhottujen esineiden kassa onkin aika paljon suurempi. Sieltä löytyy yllättäen myös hiusklipsejä ja vaatteitani, jotka ennen olivat vaaleita, mutta pesun jälkeen tummia… Miikka johtaa 3-1.

Eilen oli myös eka kerta, kun en mennyt Dexterin kanssa lenkille! Eikä tullut edes huono omatunto, sillä sen verran paljon on kaikkea touhuttu, että kyllä yksi päivä sisälläkin voidaan viettää. Dexter oli kaupassa mukana (tosin odotti autossa) ja illalla testailin kongia+koiran makkaraa. Kongi on syvältä. En keksi laittaa sinne mitään, mikä ei hetkessä tulisi ulos…. 

Yritin saada Dexteriä myös haukkumaan ekan kerran. Halusin koittaa, miten se onnistuisi, jos tekisin siitä haukkuvan koiran haussa. Näitä kokeilin:

1. Nameja. Ei toimineet. Dexter luuli, että harjoitellaan eteen istumista.

2. Lelua. Tuloksena päälle hyppiminen ja vinkuminen

3. Meikäläisen grande idea: Supikoiran aito turkki! Laitoin sen kaapin päälle ja heiluttelin siellä. Samalla haukuin itse (siis nyt sitten tuntee itsensä tyhmäksi, kun sen tähän oikein kirjoittaa)… Noh, jokatapauksessa toimi parhaiten. Tosin Miikka sanoi, että Dexterillä oli hinttarihaukku, mutta tästä se lähtee! Tänään tuli jo haukkuja, jotka kuulosti äänenmurrokselta! Loppupäätelmänä voidaan todeta, että olen itse parin päivän sisällä haukkunut eniten. Olen kokeillut myös eri äänialoja ja huomannut, että matala haukku toimii parhaiten… jestas, kun oon sekaisin.

Dexterillä on pidemmän aikaa jo hormonit hyrränneet. Tänään voi sanoa, että murrosikä on virallisesti täällä, sillä Dexter yritti astua mua! Yritin joogata olohuonen lattialla (jokainen voi kuvitella millaista se on, kun eräs nelijalkainen haluaa osallistua) ja ollessani kumarassa otti D minusta hieman lempeämmän otteen Hieman myöhemmin Dexter huomasi olevansa yksin makuuhuoneessa jäähyllä. Tosin jäähy oli monien osien summa. Tänään on kiukuttanut kaikki niin vietävästi.

Kohta se koipikin alkaa nousta…