Arkistot päivälle Helmikuun 3. 2010

Kun Dexter sämpylän nielaisi

Helmikuun 3. 2010

Suut makiaks!

Dexter tuijotti aikansa sämpylää, joka lojui toimettomana leikkuulaudalla. Sämpylä odotti kotiin Miikkaa, joka oli sen todellinen omistaja. Kun Miikkaa ei kuulunut kotiin, emäntä selaili sanomalehteä ja sämpylä seisoskeli edelleen laudalla, päätti Dexter hoitaa homman kotiin. Mutta sitä Dexter ei tiennytkään, että emännälle on kasvanut silmät selkään.

 Kädet Dexterin kurkussa kiroilin sille ärräpäitä, mutta mitä tekee D: Ei mitään! Ainoastaan pyöritteli hetken silmiään ja katseli kulmiensa alta, että ollaankos tässä vielä hengissä? No hemmetti, ollaanhan sitä! Ei kun niellään loputkin sämpylät! Siinä vaiheessa kiehahti kunnolla ja ongin loput sämpylät kurkunperältä. Sen jälkeen oltiin vähän hippasilla ja kierrettiin olohuoneen pöytää. Tää hippa ei ollutkaan sitten kiva hippa lainkaan…. Lopuksi D lähti ulos istuskelemaan, kun minä keräilin märät sämpylät keittiön lattialta.

Tässä lähiaikoina on tullut mietittyä, minkälainen pakkaus tuo Dexter oikein on ja olen tullut siihen tulokseen, että aikamoisen luupään olen saanut. Jätkä ei pienistä hetkahda eikä luovuta. Jääräpäisyys yhdistettynä ei-niin-miellyttämisenhaluisella luonteella + maustettuna murrosiällä on ihanaa!