Dexterin elämää lakeuksilla

Oltiin tänään pentulenkillä ja oli ihan mukavasti porukkaa paikalla. Paljon koiria, joita ei oltu aiemmin nähty. Alkulenkki meni hyvin eikä Dexter edistänyt pahasti ja muutenkin saatiin mennä hihna löysällä. Jossain vaiheessa, kun ohiteltiin yhtä uutta pentua, tykästyi Dexter siihen hieman liikaa ja loppulenkki menikin hieman haasteellisemmissa merkeissä. Ei meinattu päästä eteenpäin, kun Dexter kääntyili taaksepäin katsomaan pentua. Toisaalta hyvä, että tuli haastetta, niin pääsin näyttämään taas kaapin paikkaa .

Lenkillä tuli kerrattua taas vanhoja oppeja, kun mulla menee vähän vetämiseksi hankalissa tilanteissa, kun pitäisi muistaa nykiä niin, että Dexter tulisi mun luo omaehtoisesti. Noh, pitää nyt muistaa pitää mielessä tuo nykiminen, oli tilanne mikä tahansa.

Asiasta toiseen: rekisteröidyin facebookiin! Apua! Vähänkös saan kuulla tästä, kun “mä en ikinä liity mihinkään facebookiin” ja nyt on jo kaveripyyntöjä lähetelty . Oli mulla kyllä syynikin, kun tuntuu, että kyseisellä foorumilla sovitaan mm. tapaamisia ja treenejä, joten ehkä siitä on enemmän hyötyä kuin haittaa. Tosin en kaipaisi enää yhtäkään nettiriippuvuutta aiheuttavaa juttua. Blogitkin on aivan tarpeeksi .

Oli sen verran mukavaa pari päivää sitten, että päätin lähteä jälleen hiihtämään. Tällä kertaa mentiin ihan ladulle. Jäällä on sen verran lunta, että omien reittien tekeminen käy voimille ja ärsyttää. Dexter pysyi yllättävän hyvin vierellä- tosin aina ladulle (eteen) tullessa se sai sukset kintuilleen, joten oppiminen kävi nopeasti. Kyrkkärin laduilla ei ollut muita, mutta eipä sielä ole valaistustakaan. Lisäksi laduilla olen nähnyt jalankulkijoita, toisia koiria sekä moottorikelkkailijoita- ei siis mitään nipoporukkaa… Hiihtäminen oli mukavaa ja vauhdikasta. Siinä oli semmoista yhdessä tekemisen meninkiä, kun koiruus ei ehtinyt haistella kaikkia pissoja ja kaivaa maasta jäisiä kakkoja. Välillä tuntui, että olin laskettelukeskuksen hississä, kun Dexter veti niin sujuvasti. Seuraavaksi vain “vyötä” hankkimaan, että saa remmin siihen kiinni. Nyt pidin sitä kädessäni ja välillä tuntui, että jouduin nykimään Dexteriä, kun otin porkilla vahtia. Päästin mä kyllä D:n taas välillä vapaaksikin, niin sai mennä vähän omia menojaan.

Eilen oltiin monien kuukausien tauon jälkeen koirapuistossa! Olin laiskalla päällä, joten ajattelin viedä Dexterin puistoon riehumaan. Nuorempana vein D:tä jonkun verran koirapuistoon, mutta jätettiin puuhat sitten jossain vaiheessa, kun alkoi tuntumaan, että puistoihin tuodaan jos jonkin sortin koiraa…. Itsekään en mikään aktiivinen puistossa käyjä ollut, mutta ehdin kuitenkin törmätä a) lapsiin + vauvaan! b) vihaisiin koiriin (kävi mm. lapsen kimppuun) ja c) aivan liian nuoriin pentuihin, jotka tärisi pelosta. Niinpä omani ja Dexterin turvallisuuden kannalta lopetin käynnit. Nyt sitten käytiin pitkän tauon jälkeen puistossa, mutta ikävä kyllä paikalla oli pari koiraa, jotka olivat agressiivisia D:tä kohtaan. Niinpä lähdettiin aika nopeasti pois… Dexterissä puolestaan huomasin leijonanmetsästäjän eli sen alkuperäisen käyttötarkoituksen: vaikka vastassa olisi kuinka vihainen ja suuri koira, alkaa Dexter jallittamaan sitä, hyppelehtii ympärillä ja hyökkäilee. Ei kyllä lainkaan mitään itsesuojeluvaistoa, mutta rohkea koirahan tuo rhode on ja periksiantamaton…

Mutta anyway; hiidosta tulee meidän seuraavan talven harrastus! Dexterkin on iso poika silloin ja jaksaa vetää mut vaikka Mombasaan asti! (Jos on elossa, sillä tällä hetkellä se on selkäni takana ja yrittää tehdä itsemurhan nielemällä palan lelulehmäänsä).

Tänään käytiin eläinlääkärillä näyttämässä Dexterin korvia. Se on raapinut toista niin, että korvaan on tullut pieni rupi. Eläinlääkärissä oli paljon muitakin koiria, mutta Dexter käyttäytyi hyvin. Kai se järkyttyi, kun oli niin monta koiraa vastassa, että tyytyi pelkästään katselemaan. Eteisessä saatiin myös punnittua Dexter! Hieman meni sähläämiseksi, mutta saatiin kuitenkin lopulta kaikki 4 jalkaa puntarille. Painoa oli 36 kg. Vastaanotolla Dexter pisti hanttiin korvien tarkastuksessa ja puristeli päätään. Eläinlääkäri ei nähnyt korvassa mitään, mutta otti vielä pienen näytteen hiivan varalta ja tutki sen saman tien. Hiiva-arvotkin olivat kohdallaan, joten puhetta tuli sitten mahdollisesta allergiasta, joka usein ilmenee korvien, silmien ja kasvojen kutinana… Kotiin otettiin kuitenkin korvatippoja, jotka helpottaisi kutinaa ja ruvet saisi parantua rauhassa. Toivotaan, että kutina on ohimenevää…

Lekurin jälkeen lähdettiin jäälle hiihtämään. Kuun valo valaisi koko järven, joten eteensä näki tosi hyvin. Alkumatkasta laitoin Dexterin liinaan ja se veti mut liikkeelle niin, että kaaduin . Sekös oli sen mielestä hauskaa. Yllättävän hankalaa suksien ja liinan kanssa. Välillä D kiersi ympäri ja liinakin kiertyi, välillä liina oli suksen ympärilä tai alla… Päästin Dexterin kuitenkin alkumatkan jälkeen vapaaksi, kun lähistöllä ei ollut ketään. Pari rundia hiihdettiin jäällä ja sitten D päätti, että nyt riittää ja juoksi rannalle. Taisi alkaa tassuja paleltamaan.

Hiihtäessä mietin, että Dexter on kiireinen koira. Sillä on aina kiire saada ruokaa, kiire päästä pihalle, kiire päästä sisälle ja kiire mennä nukkumaan… Siinäpä se sen päivä sitten onkin.

Tänään oltiin jälleen tottistelemassa Kauhajoella. Dexter meni tosi hyvin! Leikki alkaa sujua; Dexter ensinnäkin kiinnostuu pallosta, jahtaa sitä, pitää suussaan ja tuo mulle. Puruote on vielä löysä eikä irti-käskyjä paljon tarvita, kun Dexter antaa pallon aina vapaaehtoisesti. Myös saaliin voittamisen jälkeen Dexter alkaa mälvätä lelullaan eikä tarjoa sitä heti aktiivisesti mulle. Näissä kohdissa pitäisi itse olla nopeampi ja ottaa lelu pois.

Seuraaminen sujui hienosti. Palkkana oli ekaa kertaa juusto! Tuntuu, että nakit ovat kärsineet pienen inflaation enkä uskaltanut pallolla ottaa seuraamista, kun Dexter ei tavoittele sitä yhtä innokkaasti kuin ruokaa. Joitain liikkeitä pystyy pallollakin ottamaan, mutta seuraamisessa pallopalkka on haastava. Otettiin ekaa kertaa hallilla käännös oikealle, jossa D jäi jälkeen, mutta tuli sieltä muutama hyväkin suoritus. Lisäksi tehtiin ekan kerran pepputreeniä, jossa minä sekä Dexter oltiin yhtä pihalla.  Täytyypä harjoitella sitä iltaisin… mutta tuli tästäkin osiosta pari vauhdikasta käännöstä! Kaiken kaikkiaan D oli aktiivinen, pysyi kontaktissa ja oli koko ajan valmis tekemään jotain. Myös itse olen saanut juonen päästä kiinni ja alan hahmottaa uutta treenaustyyliä.

…Palkkaan vielä; Juusto toimi tosiaan mainiosti sekä oman käden asento (oon sitä vähän haeskellut tällä viikolla). Oikein tunsi, että D seuraa hyvin; suorassa ja pää ylöspäin. Joskus se alkaa tavoitella makupalaansa niin, että tekee pohkeenväistöä vasemmalle ja pääkin on ihan vintturassa. Noh, tämä tietty johtuu vain ja ainoastaan mun käden asennosta, joten oma vika. Muistan, kun mulle kerran sanottiin, että sen vaan tuntee, kun koira on oikeassa asennossa, vaikka ei katsoisikaan . Nyt alkaa tämä tunne vahvistua

Reenien jälkeen pysähdyttiin metsätiellä ja D paineli taas menemään. Hallilla tulin jutelleeksi mm. agilitystä, jota ajattelin D:n kanssa koettaa jossain vaiheessa. En itse oikein syty agilitystä, mutta uskon, että se voisi sopia sille. Se kuitenkin tykkää juosta ja olla vauhdissa. Hyvä kuitenkin saada tottis nyt ensin mallilleen. Ja kesällä keskitytään hakuun + jälkeen! Haluja olisi kokeilla vaikka mitä lajeja, että kohta täytyy laittaa jo toinen koira tilaukseen. Ja onhan sitä vähän tullut jo katselleeksi

Dexter täytti 10 kk muutama päivä sitten. Viikon aikana se on ehtinyt keksiä itselleen uuden pakkomielteen: jalat. Dexter ei käy jalkojen kimppuun, mutta hän on rrraaaaakastunut!! Dexter makoilee ja tuijottelee jalkoja/villasukkia ja pitää hellästi niistä kiinni. Tänään Dexter huokaili ja ynisi rakkailleen… niin sydäntä raastavaa tämä nuoren pojan rakkaus.

Tahkon kehdot jäi ja nyt ollaan taas kotosalla. D:llä viikonloppu oli mennyt mainiosti. Kuulemma vähän oli mun perään haikaillut ja reagoinut ensimmäisenä iltana joka ääneen ulko-ovelta. Vastaanotto ei kuitenkaan ollut sen mukainen; Dexter kiukutteli sunnuntaina, steppaili edessäni, nakkeli niskojaan ja yritti komentaa. Hyvin pian se kuitenkin väsähti ja nukkuikin tosi pitkään. Aamulla se piti melkein raahata sängystä ylös, että päästiin lenkille.

Tänään huomion hakeminen jatkui ja D mylläsi raivolla tyynyjä olohuoneen sohvalla. Pienen ojennuksen jälkeen se rauhoittui ja alkoi katsella televisiota, sillä sielä esiintyi David Beckham. Pojallani on onneksi hyvä maku, vaikka se ihastuukin aina miehiin…

Meikä lähtee tänään Tahkolle Osuuspankin talvipäiville. Dexter jää Miikkan hoitoon kotiin viikonlopuksi. Voi kun tulee ikävä pientä… Maanantaina sitten tottistreeneihin, niin saadaan poika heti kuriin viikonlopun riehumisen jälkeen.

Olen parina päivänä vainonnut muita koirakoita. Hakeudun hakeutumalla ohitustilanteisiin ja kohta kaikki tunnistavat sen hullun, joka lenkkeilee kamelinsa kanssa. Voihan se olla hieman omituista, että muutan suuntaa yks kaks, kun huomaan takaa tulevan koiran ja ohituksen jälkeen kuljenkin taas perässä. kiäh, kiäh.

No mistäs tämä nyt kumpuaa? Pentulenkiltä! Sain viime sunnuntaina uusia ideoita ja olen ottanut ne heti käytäntöön. Tänään jopa heräsin aikaisemmin, jotta ehdin tehdä tarpeeksi pitkän lenkin ja löytää toisia koirakoita. Idea oli oikeastaan vanha, mutta näin sen uudessa valossa. Tapani mukaan pyydään Dexteriä sivulle, jos se loittoaa liian kauas, mutta ohitustilanteissa en ole tätä tehnyt. Olen ajatellut, että se kiihdyttäisi Dexteriä entisestään, jos se yhtäkkiä joutuisi käntymään kesken kaiken ja menettäisi näköyhteyden vastaantulevaan koiraan. Toinen mietintä on ollut se, että meidän käännökset haittaisi myös vastaantulevaa koirakkoa. Olenkin yrittänyt pitää vauhdin tasaisena ja ohittaa vastaantulevat normaalisti.

Viime pentulenkillä sain tosiaan sitten neuvon käyttää sivulle pyytämistä myös ennen ohitusta ja se itseasiassa toimi aivan päinvastoin kuin odotin. Se rauhoittaa ja rauhoittaa myös ehkä vastaantulevaa koiraa, kun Dexter joutuu välillä kääntyä palatakseen vierelleni. Tänään otin pitkästä aikaa jopa nakit mukaan palkitakseni D:tä hienoista ohituksista. Tosin tehokkuus riippuu kyllä aina vastaantulevastakin koirasta ja monesta muusta, mutta nyt on taas yksi valaistus koettu.

Jotta ei liian optimistinen kuva lenkeistä tulisi, niin kerrotaanpa kuitenkin yhdestä ei-niin-mukavasta ohituksesta. Törmäsin yhteen lähellä asuvaan naiseen, joka oli myös koiransa kanssa lenkillä. Koira on iso, musta villakoira tms. ja sillä on semmoinen välkkyvä heijastin… heheheheh. Koira on tullut joskus muulloinkin meitä vastaan, mutta paljon kauempaa. Nyt kyseinen ”välkky” (kuten olen koiran nimennyt) tuli sitten tiellä omistajansa kanssa vastaan ja pysähdyin Dexterin kanssa heidän luo rupattelemaan. Dexter alkoi vetää hulluna naisen koiraa kohti ja alkoi murista! Toinen koira puolestaan oli täysin välinpitämätön ja katseli muualle. Ihmettelin, mistä moinen käytös ja nostin pannasta kunnolla, että sain käännettyä Dexterin toiseen suuntaa, mutta sekös Dexteriä vihastutti ja jätkä päätti yrittää purra mua! Puremisyritys oli todella vaisu; pieni hipaisu hampailla, mutta se sai mut todenteolla ihmettelemään Dexterin käytöstä. Ilmeisesti se suuttui niin paljon mun estelemisestä, että päätti yrittää ojentaa mua. Illalla googletin “koira puree omistajaansa” ja oli lohduttavaa huomata, että google tunnisti kyseisen hauan jo ennen kuin pääsin lauseessa lopppuun . Tänään vielä kysäisin NouHaun Minnalta hänen mielipidettään ja analyysi oli, että nou hätä. Dexteriltä keinot vaan ei näytä loppuvan. Tällä hetkellä tuntuu, että se on onnistunut neuvottelemaan n. 30 cm etumatkan musta…

Mitäs muuta… Aion piinata lenkkeileviä koirakoita jatkossakin ja suunnitteilla on pyytää heitä pysähtymään hetkeksi, niin saan välkky-episodin uusiksi. Lisäksi aion pyytää heiltä saisinko ohittaa heidät useammankin kerran kuin vain kerran (tai sitten vain kävelen edestakaisin) hehehehehe.

Dexterin paskan syöntiin on tullut piste. En ole päästänyt sitä enää yksin pihalle, vaan menen sen mukaan ja seison kokkareiden päällä ja hymyilen ivallisesti, kun se yrittää kaivaa niitä jalkojeni alta. Dexterin laihdutuskuuri on toiminut ja se syö nykyään 3*1,5 dl nappuloita päivässä. Jokaisen ruuan eteen pitää lisäksi tehdä töitä, sillä vaikutti siltä, että alan olla joku hemmetin catering. D on virkeämpi ja palvelualttiimpi ja sekös sopii mulle.

Oltiin tänään hiihtämässä Järven jäällä. Aivan ihana ilma pitkästä aikaa! Yritettiin ottaa perhekuva itselaukaisulla ja kolmannella kerralla kaikki oli jopa samassa kuvassa! Äiskä näyttää vähän pallopäältä, mutta julkaistaan nyt kuva kuitenkin… Tutut voivat taas nauraa kuvalleni ja lisätä sen samaan arkistoon Notredamin kellonsoittajan ja kypäräpään kanssa .

Ohjelmaan kuului tietenkin myös jäätanssi

Voi tätä ihanaa yhdennäköisyyttä!

Tänään oli jälleen tottistreenit Kauhajoella. Ensimmäinen kierros meni vähän lämmitellessä, mutta toinen kierros olikin jo paljon parempi. Ennen ekaa kierrosta D törmäsi hallin ulkopuolella olevaan postilaatikkoon ja se ehti pelästyä. Hallin sisälläkin se vaikutti uupelolta ja sitten tietysti itse meinasin lopettaa leikkimisen, kun ei oikein onnistunut (täytyy nyt muistaa olla itse innokas!)… Onneksi ohjaaja kehotti vielä yrittämään leikittämään D:tä, jolloin se lähtikin ihan kivasti mukaan. Seuraamista tehtiin tällä kertaa nameilla varmuuden vuoksi. Seuraavalla kierroksella leikkiminen onnistui paaaljon paremmin ja sain D:n kantamaan esinettä! Jihuu! Pojaltahan tippuu kaikki suusta alta aikayksikön, mutta nyt se juoksi hienosti pallo suussa .

Voi olla, että Dexterin ikä ja mörkökausi vaikuttaa myös tuohon treenaamiseen, kun välillä se tuntuu pelkäävän jopa seiniä ja välillä sitten taas kaikki on hyvin. Höh, yritä nyt ottaa selvää. Vietti kyllä tipahtaa kuin kaivoon, jos vähänkään tulee yllätyksiä. Viikolla tottistelin Dexterin kanssa etupihalla ja heitin pallon vahingossa seinään vapautuksessa. Siitähän MR. D ei pitänyt lainkaan. Pelästyi ja lähti istuskelemaan ovelle… Piti tehdä kunnolla töitä, että sai sen sieltä edes vähän leikkimään uudestaan ja sitten tietysti varoa, ettei paineista sitä taas liikaa. Ei oo helppoa.

Reenien jälkeen käytiin metsätiellä kävelemässä. D spurttaili ihan innoissaan. Syvästä lumesta se ei välitä yhtään. Joka kerta se lähtee aluksi mun perään esim. pellolle, mutta tajutessaan, että nyt onkin syvempää lunta, se kääntyy ja lähtee takaisin tielle!