Dexterin elämää lakeuksilla

31.12.2009 Dexter 8.5 kk

Vuoden viimeisenä päivänä on hyvä muistella mennyttä vuotta. Parasta vuodessa 2009 oli ehdottomasti Dexter, joka valloitti elämäni täysin.

Dexter tuli meille juhannuksen jälkeen juuri remontoituun asuntoon. Hieman etukäteen pelotti laittaako se Vepsäläisen sohvat palasiksi, mutta näin ei onneksi käynyt (ainakaan vielä). Dexter nukkui ensimmäiset yöt hyvin ja oli muutenkin rauhallinen pentu. Päiväunille Dexter ei suostunut menemään ilman nukuttujaa ja siihen hommaan kelpasi vain äiskä. Päiväunien tarve kävi yleensä ilmi käyttäytymisestä. Noin puoli kuukautta sitten Dexter meni ensimmäistä kertaa eri huoneeseen nukkumaan kesken kaiken, kun katsoimme tv:tä! Olin pöyristynyt ja vakoilin oven suulta hengittääkö se…

D on osallistunut pienestä pitäen kaikkeen ja ollut aina innokas tekemään asioita. Yksityistunnit, koirakoulu ja pentulenkit astuivat kuvioihin D:n ollessa n. 4 kk. Kaikissa harrastuksissa on useimmiten ollut mukavaa sen kanssa. “Ei-mukavaa” on johtunut lähinnä omista, liian kovista odotuksista. Kovapäisyyttäkin ja juonikkuutta tästä otuksesta löytyy, mutta koskaan ei ole tarvinnut käyttää erityisen kovia otteita. Dexter on loppujen lopuksi ollut kuuliainen ja tottelevainen koira. Luulen, että pentulenkit ovat olleet yksi meidän yhteistyön pelastus. En tiedä olisinko pystynyt kouluttamaan Dexteriä yhtä johdonmukaisesti ilman avustusta tai puuttumaan oikeisiin asioihin. 

Osallistun mm. sängyn petaukseen joka aamu (Dexter 4-5kk)

Lähiaikoina on tullut mukaan kissamaisuus, koiven nostaminen ja vahtiminen. Dexter pitää huolen takapihalla, että puutkaan ei heilu, kun hän on partiossa. Sisällä Dexter ei vielä vahdi eikä hauku, vaikka joku tulisi sisään. Harmi, sillä meillä kävi tv-lupatarkastaja vierailulla…

Seuraavana vuonna toivon, että pääsemme enemmän kiinni tottikseen ja siitä tulisi säännöllinen harrastus. Toivon myös, että haun tai jäljen parissa päästäisiin askel eteenpäin ja pääsisimme kokeilemaan rauniohakua. Ja ennenkaikkea tietenkin toivon, että hyvä yhteistyömme jatkuu. Onnea uudelle vuodelle 2010! ja koeta kestää D ilotulitus!

Dexter  luovutusikäisenä

Voi mikä olo! Nuha alkoi eikä loppua häämötä… Eilen oli vielä ok olo. Käytiin lenkillä ja vein Dexterin katsomaan luistelijoita. Samalla otettiin uusi haalari testiin ekaa kertaa. Haalari nostaa hymyn suupielille; Dexter ottaa uudet vetimensä niin vakavissaan! Sille voisi pukea mitkä tahansa hepeneet päälle ja aina se kulkisi yhtä ryhdikkäästi ne päällä. Sillä mennään, mitä on annettu! Mitäs siinä toljotatte…

Luistelijat eivät pahemmin kiinnostaneet, kun kaukalosta kuului kiekon lämäisyjä… Dexter istui tiiviisti vierellä ja täristeli, rassukka. Hetken aikaa totuteltiin paukkeeseen ja sitten käppäiltiin pois. Tänään meinasin viedä pojan uudemman kerran kaukalolle, mutta sen verran kova nuha iski, että reippailu ei innostanut. Vein Dexterin sitten kentälle riehumaan ja huomasin juoksuttavani ufoa:

D on ensimmäistä kertaa ollut innoissaan lumesta. Ehkäpä se johtuu siitä, että pakkanen on hellittänyt. Nyt pihalla on mukavempi viettää aikaa. D spurttaili yksistään kentällä ja harmitti, ettei lelua tullut mukaan. Se kaipasi selvästi leikittäjää ja energiaa riitti, mutta jätti onneksi mut rauhaan. Joskus pienempänä (4kk?) se hyökkäili ja näykki reisiin, kun juoksutin sitä metsässä ja sillä alkoi mennä liian lujaa. Voi niitä aikoja

Joulun ajan vapaus kostautui heti aamusta. Vein Dexterin remmilenkille enkä ymmärrä, mikä sitä vaivasi. Kaikki taas pelotti ja jokaisesta rasahduksesta otettiin loikka sivuun. Dexter kulki pururadalla “askel-askel-tuijotus”- sarjaa kilometri tolkulla ja epäilin jo itsekin, että metsässä vaanii leijona. Vilahdus hiihtäjistä sai sen entistä valppaammaksi ja välillä piti kääntyä hyppimään mua päin, kun jännitti niin pirusti…

Lenkin jälkeen lähdettiin ajelemaan Vaasaan ja olin aika masentunut jo etukäteen, kun arvelin, että Dexteriä ei hommat kiinnosta tuon taivaallista. Perillä otetiin sitten leikkimistä&noutoa (esineruutu). D toi patukan yllättävän hyvin mulle, vaikka juoksentelinkin taas verenmaku kurkussa. Kotiläksyksi pelkkää leikkimistä ja unohdetaan nouto/palautus, se ei saa olla tärkeintä. Dexterillä oli tällä kertaa myös hihna, joka auttoi paljon. Siitä sai kiinni tarvittaessa, jos D lähti vaeltamaan muualle.

Esineruudun jälkeen oli tottistreenit. Harmitti, ettei Dexterin haalaria tullut mukaan, kun en ollut Vaasaan lähdettyäni varma jäänkö treeneihin. Tottis ei oikein sujunut. Perusasento meni hyvin, mutta seuraamisesta ei tullut mitään. Kaikki hajut ja yksi pinseri veti puoleensa. Välillä ei kelvannut enää nakitkaan… Seuraamisen jälkeen ohjelmassa oli mm. maahanmeno, jota oli turha edes harkita. Dexter nosteli tassujaan hangesta ja näytti niin raukalta. Ei tosin itselläkään ollut oikein motivaatiota, kun etukäteen tiesi pelkästä kylmyydestä tulevan ongelman… Siihen vielä pinseri päälle ja luvassa kaksi mutrusuuta, jota kumpaakaan ei kiinnosta. Kun ohjaaja vielä kommentoi meillä olevan laiskan näköistä touhua, meinasin syödä piponi.

Mielenkiintoinen seikka tosin se, että jos etukäteen tietää, että koira ei suoriudu märällä/pakkasella, niin pitäisikö siltä vaatia suoriutumista vai jättää täysin yrittämättä. Tai yrittää kerran, pari ja jättää sitten kesken? Ja käyttäytyykö itse kuten ajattelee/koira aistii, mitä sinä ajattelet… Itse olen ollut aika armelias siten, että jos tiedän, että maahanmeno ei märällä suju, niin sitä ei sitten tehdä, ettei liikkeestä tule vastenmielinen. Sama juttu, että jos ei keskittyminen riitä ja kaikki liikkeet kusee, niin ehkä parempi lähteä pois kentältä…. Miksi siellä pitäisi seisoa loppuun asti ja taistella. Kentällä pitäisi olla treenaamassa suupielet hymyssä -ei ottamassa yhteen.

Huh! Keskiviikkona suunnistimme heti Tampereelle Miikkan vanhempien luo. D oli aika levoton koko illan eikä oikein rauhoittunut paikalleen. Yöllä kaikki heräsivät siihen, kun Dexter kiipesi portaita pitkin yläkertaan hirvittävän kolinan kanssa. Nuo portaat ovat niin jyrkät, että itseäkin hirvittää eikä Dexteriä ole koskaan viety ala- tai yläkertaan niiden kautta. D oli siis omin päin lähtenyt valloittamaan yläkertaa. Kolinan jälkeen kuului kuitenkin normaalia tepsuttelua, joten kaipa se yläkertaan selvisi kunnialla. Seuraavana päivänä päätettiin sitten harjoitella kulkemaan portaita sekä ylös että alas valvonnan alla ja täytyy sanoa, että kyllä ihme koira on, kun menee melkein pystysuoria rappusia alaspäin… D:n telemark- tyyli on aika pelottavan näköinen ja kuuloinen, mutta jotenkin se kuitenkin onnistuu pysymään pystyssä. D oli niiiin ylpeä, kun osasi mennä portaita pitkin ja näytti äitille ja iskälle moneen kertaan, miten niitä portaita oikein kuljetaan (ja niin monta kertaa, kun äiskä käski, jotta ehti saada hyvän kuvan)

Jouluaattona kävimme myös Miikkan papan luona ja kolmella eri hautuumaalla. Dexter sai auton hälyttimet päälle jokaisella hautuumaalla ja cittarin pihassa. On se taitava.

Tampereella tuli vedettyä myös pulkkaa…. ikävä kyllä. Vastedes D ei voi olla samassa kuvassa tai lauseessa pulkan kanssa. Se meni aivan sekaisin pulkasta tai oikeastaan siitä, että minä istun pulkassa ja liikun sukkelaan eteenpäin. D hyökki kimppuun, puri nenästä, käsivarresta ja varasti hanskani. Senkin vatipää! … Sillä vaan menee kaikki niin helposti yli…

Noh. Joulupukki tuli kuitenkin, vaikka vatipää oli läähättänyt hullun kiilto silmissä koko päivän pienellä ylikierroksella. Joulupukille sanottiin “vuh,vuh” ja otettiin takapakkia. Lelukin unohtui ottaa pois suusta haukkumisen ajaksi. Joulupukki oli kuitenkin eri kiva mies, jolta sai paketteja. D haki niitä yksitellen ja tarkasti sen jälkeen vielä muidenkin paketit. Dexter sai mm. pehmoleluja, haalarin ja luita. Pari pehmolelua silputtiin Teuvalle. Yksi jäi henkiin.

Joulupäivänä lähdettiin Teuvalle vanhempieni luo. Matkan varrella pysähdyttiin Jalasjärven Saarijärvellä. Kerrassaan hieno paikka! Teuvalle saapui myös molla, joten aika kului Dexterillä sutjakasti. Luita järsittiin, lelut revittiin ja painittiin. Isä oli kantanut kaikki vanhat matot sisälle ja vuorannut kaikki lattiat, jotta elikot ei naarmuttaisi niitä. Lopputulos oli kuitenkin se, että kaikki matot olivat rullalla kaikissa huoneissa. Vessankaan ovi ei enää auennut jossain vaiheessa iltaa, kun matot olivat rullaantuneet sen eteen. Isä yritti ylläpitää kontrollia ja oikaista mattoja vähän väliä (koko ajan) ja hoki “rauha, rauha”…. Molla ja Dexter olivat yhtä kuulolla kuin kuurot voi yleensä olla.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Huomenna palaamme arkeen ja suunnistamme Vaasaan treenailemaa eli toisin sanoen ajan 160km yhteensä, että joku vie esineen D:lle metsään. Se hakee sen, mutta ei tuo takaisin ja sitten kiristellään hampaita. Pentulenkki starttaa illalla ja välipäivinä luvassa ehkä tottista. Muuten! Ilmoitin Dexterin Johanna Nivalan tottisleirille, joka pidetään Kauhajoella tammikuussa. Minä ja D ollaan esimerkkikoirakkona siellä. Hi hii…

Saarijärvi

Molla ja Dex 

Kun maass’ on hanki ja järvet jäässä

ja silmä sammunut auringon,

kun pääsky pitkän on matkan päässä,

ja metsä autio lauluton,

käy lämmin henkäys talvisäässä

kun joulu on –, kun joulu on –

Ei huolta, murhetta kenkään muista,

ei tunnu pakkaset tuikeat,

vaan laulu kaikuvi lasten suista,

ja silmät riemusta hehkuvat,

ja liekit loistavat joulupuista,

kun joulu on –, kun joulu on –

On äiti laittanut kystä kyllä,

hän lahjat antaa ja lahjat saa,

vaan seimi, pahnat ja tähti yllä

ne silmiin kalleina kangastaa;

siks’ mieli hellä on kristityllä,

kun joulu on –, kun joulu on –.

          Alpo Noponen

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2010!

Miksi leikkimisestä on tehty niin vaikeaa? Kun pitäisi vetää sitä lelua maassa niin kuin saalista, juosta eri suuntaan kuin koira, ei saisi vetää lelua itse, koiran pitäisi vetää lelua, koiran ei saisi pureskella lelua, lelun pitäisi lähteä karkuun, ei saisi olla passiivinen, ei liian aktiivinen, koiran pitää olla aktiivinen, irtikin pitäisi päästää….

Perhana! Nyt on taas leikitty. Dexter ei vaan millään meinaa tuoda leluaan mulle… Nyt se oppinut sen, että nameja ei enää lelun tuomisesta saa. Viime viikolla se tuli vielä seisoskelemaan eteen ja katseli odottavasti. Nyt se juoksee se suussaan 50m mun ohi. Se on eri kivaa sen mielestä tää eri suuntiin juokseminen, kun joka kerta voi vetää ohi täysillä. En edes yritä tavoitella lelua, sillä se varmaan hauskaa olisikin, kun emäntä on niin perkeleen hidas. Saahan sen aina kiinnikin helposti, vaikka se kuinka muuttaisi juoksusuuntaa. Jallittaminen on Dexteristä kivempaa kuin vetäminen mun kanssa… 

Sitäkin on koitettu, että esinettä ei oteta heti, vaan kehutaan “mitä sulla on? oi ku hieno! wau!” ja rapsutellaan koiraa. Se on jäänyt vähän unholaan ulkoleikeissä, mutta sisällä sitä on käytetty, kun tila ei riitä juoksenteluun. Pelkkä juokseminen eri suuntaa ruokkii ehkä liikaa D:n spurtti- himoa. Kehumisessa ja paikalla olossa D ainakin tyrkyttää esinettään kunnolla. ”Huono” puoli on se, että se kääntää aina peräpäänsä mua kohti ja istuu syliin! Mutta istukoot… Yletän sen esineen kuitenkin silloin ottamaan.

Ota kii, jos saat!

Miksi tämä vetäminen on niin tärkeää, on se, että Dexter oppisi noutamaan ja luovuttamaan esineet paremmin. Että se oikein tyrkyttäisi niitä mulle, kun tietäisi leikin olevan tulossa. Nyt se kyllä lähtee noutamaan ja ottaa kaiken mahdollisen suuhun ja jopa juoksee mua kohti, mutta se pysähtyminen vaan unohtuu. No eipä me olla tehty tätä kuin vasta viikko. Toivottavasti se tästä kehkeytyy. Tänään meinasin jo ottaa namit avuksi, mutta pidin ne onneksi piilossa. Ei saa olla hätähousu, mutta kaikki mielellään voisi tapahtua yhdessä yössä. Kiitos. 

Tänään piti olla ensimmäiset treenit Kauhajoen Koiraharrastajien kanssa, mutta sitten niitä ei ollutkaan… Tarkoitus oli, että varmistan vielä treenipäivän, mutta jostain syystä se jäi ja koska olen uusi tulokas ei nimeäni ole vielä jakelulistoilla. Niinpä tieto minulle siitä, että treenejä ei ole, ei tullut. Sain tietää asiasta vasta, kun aamun hämärässä soitin ryhmän vetäjälle ja siinä vaiheessa olin eksyksissä hallin lähettymillä…

Päätin joka tapauksessa ajaa vielä hallille, kun kerran Kauhajoella olin ja varmistaa sen sijainnin. Ja kuinkas ollakaan! Hallilla oli jonkun muunkin auto. Kävelin sitten rohkeasti sisään ja selitin, kuka olen ym ja pyysin, että voisiko kyseiset henkilöt, jotka hallilla olivat, katsastaa hieman meidän tottista. Paikalla olleet olivat itsekin aloittelijoita, mutta he kertoivat innokkaasti leikkimisestä, seuraamisesta ja luoksetulosta, joita ovat ryhmässä harjoitelleet. He olivat siis sen ryhmän “jäseniä”, joidenka kanssa treenit piti olla. Heillä oli oma avain hallille ja olivat päättäneet mennä treenaamaan kuitenkin, vaikka vetäjä ei paikalle tullutkaan. Sain hyvän mahdollisuuden kysellä kaikenlaista ja sain vahvistusta “omille” metodeille. Sain myös pari uutta vinkkiä koskien eteentuloa, seuraamista ja leikkimistä.  Nyt onkin aikaa harjoitella edellämainittuja, sillä seuraavat treenit ovat vasta seuraavan vuoden puolella. Kiitos Tiina, Jari & Jimi! (meniköhän oikein….)

“Treenien” jälkeen käytiin shoppaamassa Kauhajoen keskustassa ja sen jälkeen ajettiin vielä Teuvalle mun vanhempien luo, missä D sai juoksennella pellolla. Perusasentoakin yritin vähän tehdä sisätiloissa, mutta D:tä kiinnosti enemmän äidin ruuanlaitto…

Nyt, kun suurin osa on saanut varmasti postinsa, voin julkistaa tämän vuotisen joulukortin:

tadaaa!

Vakuutin itselleni, että Dexterin kuvaa en korttiin ainakaan laita, sillä se olisi aikasta ennalta-arvattavaa. Näin siinä sitten käytiin. Toivottavasti kortit pysyivät koossa postissa

Aamupäivä meni siivotessa, jonka jälkeen lähdin viemään D:n ulos. Sai purkaa ensin pahimmat energiat kentällä, jonka jälkeen vein sen kaupunkikävelylle ja rautatieasemalle. Dexter oli eilisellä pentulenkillä jotenkin niin kärsimätön asemalla, että päätin mennä uudestaan. Nyt oli ihan eri mies. Mentiin myös vähän rappusia ja junnattiin ovien luona tovi. Junan saapuminen asemalle sekoitti vähän pakkaa… Dexter päätti ummistaa korvansa ja laiturilla oltiin sitten tasan niin kauan, että D istui kuten pyysin. 

Kentällä leikittiin taas patukalla. Ehkäpä D alkaa ymmärtää vetoleikin jujun…. Se ei tosiaan ole kovin innokas vetämään, vaan ainoastaan jahtaamaan. Nyt yritän opettaa sille tuota vetojuttua ja lujempaa puruotetta. Leikin lopuksi patukka meni rikki. Tämä oli jo toinen samanlainen patukka, joka ei kestänyt ja varmasti viimeinen… Nyt yritän löytää semmosen erilaisen, joita oon joillain nähny. Se varmaan kestää paremmin, toivottavasti…

D:n omien ulosteiden syönti jatkuu. Ollaan annettu sille lempinimeksi poopeater, joka kuulostaa hauskalta, kun sen lausuu nopeasti. Googlettelin aiheesta ja ilmeisesti Koiramme- lehdessä tms. on joskus ollut juttua kyseisestä aiheesta. Syiksi oli lueteltu B-vitamiinin puute, rasvan & proteiinin puute, tekemisen puute ja pennuilla uteliaisuus. Kyselin myös D:n kasvattajan kokemuksia. Mietin, että Dexterillä voisi olla ehkä B-vitamiinin puute tai sitten se syö jäisiä kakkojaan, koska se on yksinkertaisesti mielenkiitoista puuhaa. Ehkäpä kyse voisi olla myös tekemisen puutteesta, sillä se lähtee usein kultakimpaleiden metsästysreissulle aamusta, kun mitään ei vielä tapahdu tai sitten illalla, kun lenkit ym. on ohi.

Eilen tapahtui aiheeseen liittyen jotain todella koomista: Kuulin Miikkan huutavan olohuoneessa, kun se päästi Dexterin sisälle, että “EI! sillä on paskaaa!”. Ryntäsin katsomaan ja huomasin Dexterin, jolla oli jäinen kakkalohkare suussaan ja se oli selvästi hieman ihmeissään aiheuttamastaan paniikista. Silmät pyöri vain päässä ja muuten oli jähmettynyt paikalleen kakka suussa. Seurasi haasteellinen tilanne: Koiruus täytyy saada ulos, mutta sen ei saa tiputtaa kakkalohkarettaan maahan. Seurasi komentoja kuten “ulos!”, vaikka kyseistä komentoa ei varmaan koskaan ole käytetty… Seurasi viittoilua ja vihaisia ilmeitä. D oli ihan pyörällä päästään kakka edelleen suussa. Lopuksi menin itse pihalle ja houkuttelin sen perääni. Kauhukuvat alkoivat nousta mieliimme siitä, kuinka D alkaa salakuljettaa kakkalohkareita sisälle ja joulusiivot menee uusiksi. Kätköjä alkaa paljastua hajun perusteella… hyi! Tänään soitin eläinlääkäriin ja aloitimme Vetzyme kuurin. Ehkäpä siitä on apua…. Onneksi ei olla kielletty Dexteriltä tuota ällöttävää harrastusta. Jos kyseessä olisi esim. huomion hakeminen, yltyisi harrastus varmasti äärimmilleen. Ehkä siinä vähän sitäkin on… tai oli ainakin silloin, kun toi meille pökäleensä näytille.