Tänään herättiin kuudelta, sillä Dexterillä oli maastojuoksukisat Turussa tai oikeammin Liedossa. Kyseessä oli Derbyluokka, johon saa osallistua tänä vuonna 3 vuotta täyttävät koirat. Rhodesiankoiria oli ilmoitettua 7 kappaletta kisaamaan ja veteraaniluokkaan 4 kpl.

Rata oli aika karmaiseva. Heti alkuun juostiin alamäkeä, jonka jälkeen tuli tiukka u-käännös ja rata jatkui ylöspäin mäkeä. Melkein kaikista koirapareista ainakin toinen veti mutkan suoraksi, jonka jälkeen hukkasi vieheen ja jätti kesken. Tulostaulukin alkoi näyttää mielenkiintoiselta, kun sinne ilmestyi joka nollaa tai sitten yli 200 pistettä . Rhodesiankoirat juoksivat viimeisenä ja jouduimme odottamaan alkueriä 4.5 tuntia!!! Hieman alkoi jo kyllästyttää, kun paikalla piti kuitenkin olla 9.30 ja sitten istuskeltiin vaan autossa ja odotettiin, odotettiin, odotettiin.

Ennen Dexterin lähtöä jännitti ihan hirveästi. Olin ihan varma, että se ei hanskaa pahaa käännöstä, vaan vetää pitkäksi. Juoksuparina oli tällä kertaa uusi tuttavuus Mbwasimba Mlowesi Yafeo. Lähdössä Dexter jäi pahasti jälkeen, sillä oli peruuttanut, kun lähtölupa annettiin. Jälkeen jääminen oli sinänsä positiivista, sillä se ehti havaita vieheen kääntymisen ja hanskasi mutkan todella hyvin! Muutenkin alkuosa radasta meni mielestäni hyvin. Isommalle aukiolle tullessa se hieman oikoi, mutta ei mitenkään pahasti (ainakaan verrattuna muihin). Tulokset tulivat hyvin pian Rhodesiankoirien lähtöjen jälkeen ja yllätys oli suuri, kun pisteitä tuli vain 208 eikä sillä päästy finaaliin (raja oli 209). Sinänsä asia ei haitannut, oltiinhan ihan tarpeeksi aikaa jo kisapaikalla vietetty. Dexter juoksi hyvin, olin siihen tyytyväinen ja oli mukava lähteä ajoissa kotiin.

Dexterin osakekurssi on ollut hieman laskeva tänä vuonna, sillä ei olla saatu vielä yksiäkään SA-pisteitä, mutta katsotaan, jos tuomarit tykkää reksusta enemmän loppukesästä. Seuraavat kisat on Tampereella, jonne luultavasti ilmoittaudutaan.

Eilen lähdettiin Teuvalle aamu varhain, kun otin töistä vapaapäivän. Tarkoitus oli lähteä katsastamaan Pohjanmaan peltoja ja etenkin multapeltoja! Täällä päin pellot ovat edelleen aika kuivia paikoittain tai sitten ne ovat märkiä. Jäljen tekeminen on yhtä hyppelyä ja huonojen paikkojen kiertämistä. Teuvalla olikin aivan mahtavan tasaista rehupeltoa. Jetro jäljesti todella hyvin nimenomaan rehupellossa, ihan yllätti minutkin. Itsekin näin tekemäni jäljen ensimmäistä kertaa tänä keväänä! Helpotti huomattavasti, kun oikeasti näki, että koira pysyy jäljellä.

Multapeltojakin löydettiin, mutta ne olivat hieman haasteellisempia. Jetrokaan ei ehkä ollut parhaassa tilassa, sillä pellot olivat paikassa, jossa on yleensä käyty juoksuttamassa sitä. Se oli ehkä vähän ymmällään, kun joutuikin hommiin ja nosti pari kertaa päätään jäljellä (kylähöselö! Kaikki ihmiset ja ympäristö on niiiin kivoja).

Tein yhteensä kolme jälkeä keskiviikkona ja kaksi jälkeä tänään. Mullalle on ehdottamasti päästävä uudelleen! Vaikka koko ajan tuntuu, ettei me mennä yhtään eteenpäin, niin jotenkin olen onnistunut opettamaan ilmaisun, mikä ei mennyt Jetrolle millään kaaliin viime vuonna. Myös paalulle päästään mukavasti hallinnassa ja lähettäminen on ok. Jäljestäminen riippuu ihan juniorin mielentilasta. Parhaimmillaan se on todella tarkka ja nuuskuttaa kunnolla häntä koipien välissä. Toisinaan sen häntä nousee aavistuksen ja huomaa, että se kiihtyy, jos meinaa hukata jäljen. Ja jos kiihtyy, niin sitten tarkkuus häviää ja virheitä alkaa tulla enemmän. Olen tehnyt nyt paljon mutkittelevia jälkiä sille, ruokaa ehkä joka kolmannella askeleella ja vaikeissa kohdissa aina enemmän. Onneksi koeohjeeseen oli laitettu kuvat siitä, miten kulmat pitää tehdä, sillä olen niitä pähkäillyt.

Jälkien lisäksi kävin kummankin kanssa lenkillä vaellusreitillä. Dexter yritti kiivaasti löytää jotain takaa-ajettavaa, mutta ei onnistunut tehtävässään ja tyytyi leikkimään Jetron kanssa. Kummatkin olivat ihan yltäpäältä mudassa ja märkiä riehumisten päätteeksi. Harmi, kun ei ollut kameraa, sillä eräs söi sen. Uusi on kuitenkin tilauksessa .

Kävin tänään katsomassa BH-koetta, kun en koskaan aiemmin ole kyseistä koetta paikan päältä seurannut. Lisäksi piti tietenkin käydä varmistamassa, että olikohan se ihan fiksua ilmoittaa Jetro kyseiseen kokeeseen. Olen vasta viime aikoina herännyt tähän asiaan enemmän, sillä tokokokeiden jälkeen tuli jotenkin taannuttua. Ei ole oikein jaksanut tehdä mitään päämäärätietoisesti.

BH-koe, jota kävin katsomassa, oli täysin erilainen mitä odotin. Se muistutti enemmänkin tokokoetta… Ajatuksissa on ollut todella taitavat koirat, jotka tekee kaiken viimeisen päälle. Seuraamismatkakaan ei näyttänyt kovin pitkältä, mutta se johtui ehkä siitä, että koe järjestettiin kaukalossa. Yhteenvetona voitakoon todeta, että ei me Jetron kanssa ihan surkeita olla.

BH-kokeen katseleminen innosti minua sen verran, että ajattelin jopa Dexterin pärjäävän siinä! Tuomari korostikin arvioissaan hallintaa ja ilmeisesti sen takia uusi sääntömuutoskin on tehty, jotta BH koe ei lähentelisi niin paljon oikeaa koetta. Riittää, että koira on kuulolla. Toivotaan, että meillä on samanlainen tuomari .

500 kiloa kiviä kertaa kolme, kiitos.

Tänään käytyiin valitsemassa kivä Jetron tarhaan. Ilma oli ihan kauhean tuulinen ja sateinen, joten kiviostoksista ja hinnasta neuvoteltiin ennätystahtia. En olisi ikänä uskonut, miten paljon sepeli painaa. Yksi kauhallinen peräkärryille ja renkaat olivat lotossa. Onneksi saatiin laitettua niihin lisää ilmaa myyjän luona.

Myyjä arvioi, että yksi peräkärryllinen painaa noin 500 kiloa. Kääk! Onneksi mun rakas Honda jaksoi vetää kuorman kotiin asti. Sitten jouduttiinkin hieman peruutella yli puskien, jotta saatiin kipattua kivet mahdollisimman lähelle tarhaa. Nurmikkokin meni ihan mukavaan kuosiin…

Sillä aikaa, kun Miikka haki lisää kärryllisiä kaupalta, alkoi Kari tehdä Jetrolle koppia. Kävin itse välillä jäljellä koiran kanssa ja kun tulin takaisin, oli koppi tämän näköinen:

Nopeaa toimintaa, kun joku osaa.

Kivet maksoivat 100 euroa, mutta ainakin yksi kärryllinen pitää hakea vielä lisää. Kivien päälle ollaan suunniteltu viiraa, jota saadaan kummankin vanhemmilta. Minulle on vakuutettu, että sen läpi koira ei pysty kaivamaan millään itseään .

Viime viikonloppuun mahtui kisoja ja kadonneen Jetron etsintää, mutta myös häkin pystytystä ja pihatöitä. Häkkielementit tulivat reilu viikko sitten ja nyt ollaan jo hyvällä mallilla.

Häkki päätettiin pystyttää autotallin taakse, joten siitä saadaan puolet isompi. Lisäksi koirankoppiin on helppo vetää sähkö, jos haluaa. Hyvä puoli on myös se, että autotallin taakse ei paista aurinko juurikaan.

Perustuksiin laitettiin painekyllästettyä puuta, johon elementit kiinnitettiin. Myyjän mukaan ne olisivat pysyneet yksistäänkin pystyssä, mutta päätettiin kuitenkin tehdä huolella. Maata jouduttiin kaivaa aika paljon, sillä tontti vierttää ja elementitkin jouduttiin laittaa eri tasoon. Tilaa häkistä löytyy 32 neliötä, isompi kun mun yksiö oli Helsingin Kalliossa! Jopa koiran kelpaa.

Ainut, mikä huolettaa on häkin korkeus (n. 180 cm). Jos kyseessä olisi Dexter, se luultavasti pysyisi sisäpuolella, mutta sitten on tämä meidän uima- ja lentomaisteri erikseen… Voipi olla, että me korotetaan sitä vielä jollain.

Seuraavana viikonloppuna saadaan ehkä häkki valmiiksi, sitten alkaa sisustaminen! Tulee kylttiä, kukkaa, koppia ja vaikka mitä!

Eilen illalla sattui ihan jotain kamalaa. Oltiin juuri tultu Iitistä kotiin Suomi Cup voittajan kanssa ja saatu kaveripariskunta kylään. Noin yhdeksän jälkiin saatiin Miikkan isältä soitto, että Jetro on ollut mökillä yli tunnin kateissa. Ei voitu millään ymmärtää, että miksi se on kateissa. Sillä ei ole kuitenkaan samanlaista riistaviettiä kuin Dexterillä, joten oli hyvin epätodennäköistä, että se olisi lähtenyt hajujen perään. Hetken aikaa tilannetta pohdittuamme päätimme lähteä mökille. Kukapa kotonaan olisi jaksanut istua ja odottaa tietoa, että löytyykö koira vai ei.

Mökille lähdettiin aika kovalla kiireellä ja napattiin taskulamppuja mukaan. Oma suurin pelkoni oli se, että Jetro on lähtenyt uimaan…. Mökki sijaitsee siis saaressa ja vesi on tällä hetkellä noussut korkealle. Oli kaameaa ajaa Mänttään, kun ei tiennyt näkeekö koiraansa enää koskaan ja edelleen iso kysymysmerkki oli, että miksi se on lähtenyt omille teilleen. Mitä oikein on tapahtunut?

Koko ajomatka (reipas tunti) odotettiin soittoa, että Jetro olisi löytynyt, mutta ei… Alkoi olla jo kunnolla hämärää ennen kuin päästiin Mänttään. Mökkiteitä ajellessani mietin, että voisikohan Jetro tulla vastaan ja se tästä vielä puuttuu, että ajaa oman koiran päälle. Liikkeellä oli paljon jäniksiä ja ne osui ajovaloihin useasti. Sitten yhden mutkan jälkeen kiiltää isomman otuksen silmät ja hahmo. Se on Jetro, joka on uinut saaresta pois! Koiruus oli ihan märkä ja hyppäsi suoraan autoon. Kukaan ei voinut käsittää, miten se on jaksanut uida saaresta pois. Mistä se oli tiennyt, että mihin sen edes pitää uida! Rantaan oli matkaa vielä jonkun verran, joten aika kauan se oli jolkotellut tietäkin pitkin (aamulla mitattiin lähes 2 km). Matkan varrella oli kolme risteystä… se olisi voinut kääntyä mistä vaan. Mekin oltaisiin voitu ajaa mökille mitä reittiä tahansa.

Tänään on ollut vieläkin ihan uskomaton olo. Ehkä oman elämän lottovoitto oli tässä, kun Jetro löytyi elossa. Myös kaveri kiteytti asian hyvin yhteen “Kaikki on nyt hyvin, kun koirat löytyi eikä Terhi menettänyt korttiaan” . Niin, ja miksi “koirat” monikossa? …No meidän viehemestari, jonka piti tulla etsintätöihin, lähti samantien jonkun linnun perään, kun pääsi autosta ulos ja onnistui myös olemaan kateissa kymmenisen minuuttia. Puskissa vaan rytisi, kun reksu löysi paistilihaa. Meidän aina ihana laumalleen uskollinen Dexter .

Jetron tempausta puitiin illalla vielä mökillä, kun jäimme sinne yöksi. En löydä mitään muuta syytä kuin, että sille on tullut koti-ikävä ja se on päättänyt lähteä. Miikkan isä oli nähnyt sen jossain vaiheessa saaressa, mutta Jetro ei ollut tullut luo kutsuista huolimatta. Sen jälkeen se oli kadonnut kokonaan.

Suomi Cup CVM-2012

Tänään oltiin Iitissä Suomi Cup kisassa, johon oli kutsuttu viime vuoden parhaat juoksijat. Rhodesiankoiria oli paikalla 5 kappaletta, mikä taisi olla ihan hyvä saldo. Dexter sai alkueriin parikseen MVlionwolf my little divan, jonka kanssa ei aiemmin olekaan oltu pareina. Ruusa juoksi Tomban kanssa ja Rambo yksikseen.

Alkuerissä Dexter juoksi todella hyvin, vaikka juoksupari hieman oikoi ja tuli viehettä vastaan. Kumpikaan koirista ei myöskään saanut viehettä onneksi kiinni kesken kaiken. Mutta siis todella hyvä juoksu möhikseltä! Nyt oli sitä kaivattua taistelutahtoa! Pisteitä alkueristä tuli 218 ja sillä päästiin finaaliin. Kaikista roduista vain 2, 4 tai 6 pääsi finaaliin riippuen osallistujamäärästä, joten tiputuspeli oli raakaa. Pisteitäkään ei kovin herunut kellekään. Meidänkin pisteet olivat mielestäni aika matalat normaaliin tasoon verrattuna.

Finaalissa saimme pariksemme Tarujen Ulionan, Rambon. Naureskeltiinkin, että nyt saadaan revanssi, sillä Dexter hävisi Rambolle viime vuonna Ylistarossa vain parilla pisteellä. Meidän lähtövuoro oli koko kisan viimeinen. Finaalijuoksu menikin sitten hieman oikomiseksi. Ensimmäisellä suoralla kummatkin olivat sitä mieltä, että kannattaa lähteä suoraan vasemmalle. Koirat olivat muutenkin ihan vinossa jo lähetyksessä, joten sivustakatsojana ajattelin, että nyt lähtee kyllä lapasesta. Ja niin lähti! Dexter sai pisteitä kuitenkin 160, vieden CVM-12 tittelin. Serttiä ei herunut, sillä yhteispistemäärä jäi 378:aan ja serttiraja on muistaakseni 400. Perkeles!

Alkuerä Iitin maastojuoksut

Illan tullen saatiin kavereita kylään, jotka toivat Dexterille kukkia ja onnittelukortin :

Kotikiusattua puhuu jälleen: Ensin minua pakkojuoksutettiin pyörän vieressä. Sitten sain tassuihini asfaltti-ihottumaa ja niistä tuli verta. Sen jälkeen pukivat minulle sukat ja veivät vielä kävelylle, jotta kaikki naapuritkin näki ne. En edes jaksanut pöhistä naapurin koiralle. Kuka nyt sukissa alkaa uhota!?

Niinpä niin. Dexter harrasti kuntoilua pitkästä aikaa ja otti heti saikkua. Vähän kuin joka kevät saa haravasta rakon käteen. Dexterin puhki kulunut antura tuli vain hieman huonoon aikaan, sillä viikonloppuna olisi maastojuokukilpailu. Saa nähdä päästäänkö eläinlääkäritarkastusta pidemmälle…

Tänään kävin ostamassa Dexterille tossut, joita se saa pitää pyöräillessään…. pyöräilykengät . Ehkä ne vähän suojaavat tassuja jatkossa.

Jetron jalat ovat olleet kunnossa pyöräilystä huolimatta. Olen rasvannut niitä varoiksi tummelilla, mutta juniori ei pidä siitä. Se mököttää ja laittaa korvansa vinoon. Aiemmin se juoksi tassujaan pakoon, kun rasvattiin niitä jollain mentolipohjaisella rasvalla.

Pelko on voitettu! Valjastin Dexterin pyörän viereen ja kuinka ollakaan, selvisimme! Alkuun mentiin hyvin rauhallista vauhtia. Dexter nojaa raskaasti vasemmalle, koska hieman aristaa pyörää, mutta eteenpäin päästiin kuitenkin! Loppumatkasta nojaaminenkin väheni ja välillä jopa juoksi suorassa. Autojen ohittamisessa ei ollut mitään ongelmaa. Möhiksellä on “hieman” raskaampi askel kuin Jetrolla ja laukassa askeleet kuulosti ihan hevoselta. Hih. Ehkäpä tästä päästään nyt eteenpäin Dexterinkin kanssa ellei se keksi alkaa jarruttamaan tai muuta vastaavaa. Nyt se keksi pariin kertaan yrittää purra minua jalkaan . Kovin vakava se on muutenkin, ei kestä yhtään huumoria, mutta JES olen onnellinen! Nyt kummatkin makaa pötköttää lattialla.