Dexterin elämää lakeuksilla

Tänään lähdettiin lakeuden luontopolulle, sillä kyrkkärillä olisi taas ollut varmaan liikaa porukkaa. Pitkospuilla oli pieni polku, mutta latuja ei oltu vedetty. Pieni polku oli oikeastaan hyvä, jolloin kyyti oli vähän rauhallisempaa. Dexter tepasteli edessä ja vauhti oli välillä ehkä liiankin hidas, sillä se ehti tehdä tarpeitaan polun reunaan. En oikein tykkää siitä, sillä kun vauhtia on enemmän, niin siinä ei todellakaan voi pysähtyä pissoja haistelemaan tai lentää kumoon sekä koira että emäntä. Parhaani mukaan “ajoin” Dexteriä päin ja hoputin, jos se meinasi pysähtyillä.

Alkumatkan jälkeen päästiin Dexterin vapaaksi ja siitähän se riehaantui, kun huomasi, ettei sukset enää tulekaan perässä. Dexter juoksi tapansa mukaan polkua edestakaisin ja teki ihmeellisiä 180 asteen hyppykäännöksiä. Välillä sen teki mieli mennä haistelemaan eläinten jälkiä muualle, mutta lumi upotti niin pahasti, että se päätyi hyvin nöyränä aina polulle takaisin.

Pieni pysähdys tehtiin laavulla, jolloin meitä tuli toinen koirakko vastaan. Huusin kauempaa varmuuden vuoksi, että minullakin on koira vapaana. Vastaantuleva saksanpaimenkoiran omistaja kertoi koiransa olevan kiltti ja kun kuuli, että itselläni oli 10 kk vanha uros, hän tokaisi, että kannattaakohan tuota edes juoksuttaa, ettei nivelet rasitu… Siis täh!? En oikein osannut vastata mitään, sillä en kokenut, että juoksuttaminen liittyi mitenkään puuhiimme. Myöhemmin vaan ajattelin, että ehkäpä nämä oli näitä perusnegatiivisia; pentuja pitäisi taluttaa ainoastaan korttelin ympäri ainakin 1.5 vuotiaaksi ettei vaan mikään paikka rasitu. Tai ehkä täytyisi olla iloinen, jos joku luulee, että hiihdän todellakin niin kovaa, että juoksutan koiraa siinä samalla. Eikähän se ole niin päin, että Dexter menee lujempaa kuin minä ja päättää nopeuden- kunhan ei pysähdellä, paitsi luvan kanssa! Sen päätän minä.

Laavulta lähdettyämme Dexter näki lintuja ja niiden lumeen kaivamia koloja. D oli niin innoissaan koloista, että kulutti pitkän tovin niitä kaivellessa. Itse ehdin jo vaikka kuinka kauas, kun lopulta päätin huutaa, että tuletkos jo sieltä… Ja sitten tultiin taas tuhatta ja sataa. Loppumatkasta laitoin taas Dexterin liinaan kiinni ja hyvin sujui. Ei tarvinnut jännittää liian kovaa vauhtia tai sitä, että peksu pomppaa yhtäkkiä ihan jonnekin muualle. Viime kerrastahan mulla on paisunut polvi + mustelma, kun Dexter päätti, että tästä ois kiva kääntyä oikealle…

Tänään kävin ostamassa hiihtopuuhiin uuden hihnan ja vyön. Itselleni kalastin myös alus- ja välikerraston, jotka olivat alennuksessa. Ihanaa, ei koiran karvoja! - vielä.

Koska vermeitä tuli ostettua sen verran paljon, piti niitä tietenkin lähteä testaamaan. Kyrkkärillä oli harmillisen paljon porukkaa, sillä mehän ei vielä osata pysähtyä. Dexter laukkaa eteenpäin hullun lailla ja minä saan huutaa 10 kertaa “stoooooop!”, että alkaa jotain tapahtua. Vaatteet oli lämpimät ja vyö kätevä, sillä hihnaa ei tarvinnut enää pitää kädessä, mutta, mutta…. Kas, kun näkyi toinen koira vallin päällä… Dexter katseli aikansa sitä ja sitten yhtäkkiä päätti lähteä juoksemaan sitä kohti. Rykäys oli sen verran kova, että koko vyö lähti irti ja peksu juoksenteli kuin villihevonen pois päin. Huusin pari kertaa perään ja kun ei tullut, niin käänsin sukseni toiseen suuntaan ja lähdin poispäin, jolloin Dexter tuli heti perään. Onneksi vallin reunalla on muutenkin niin paljon lunta, että Dexter ei lähde sitä pitkin kiipeämään (jäi kerran lumeen kiinni ).

Laitoin vyön takaisin paikalleen ja loppumatka yritettiin hiihtää rauhallisemmin, kun porukkaa tuli vastaan koko ajan. Autolla sitten huomasin, että rytäkässä oli vyön lukosta lähtenyt yksi nipsu irti. Alkoi ketuttaa oikein kunnolla, kun aloin miettiä tarkemmin: Siis ei kai kukaan ole täysin valmis hiihtovaljakko, kun ladulle ekan kerran menee? Ja tuleehan tällaisia äkkirysäyksiä väkisinkin- ja silloin pitäis vehkeiden kestää!! Ajattelin, että palauttaisin vyön, mutta toisaalta en tee mitään uudellakaan, sillä lukko on kuitenkin samanlainen. Niinpä laitoin pehmusteeseen kiinni vielä tavallisen vyön, sillä siinä on kunnon solki. Ei ainakaan enää pitäisi lähteä irti.

Paranneltu versio vyöstä. Miksei nuo lenksut ole lukon kummallakin puolella, jolloin vedossa lukko ei rasittuisi niin paljon? Onkohan nämäkin suunnitellut joku, jolla ei ole omaa koiraa? Vai puudeliako näillä pitäisi lenkittää?

Olen ihan pieni sylikoira vain…

Dexterillä on selvästi vaikeuksia hahmottaa omaa kokoaan. Omasta mielestään hän mahtuu vallan mainiosti joka paikkaan! “Mahtuu, mahtuu” onkin yksi Dexterin motoista. Ei sohvalla tarvi olla kuin tassulle sopiva tila. Tilaa sekin ja kyllä ne ihmiset alkaa väistää, kun huomaa, että meikä poika aikoo kohta ponnistaa sohvalle…

Toinen Dexterin (tai sexterin niinkuin kaverini kummilapsi tokaisi) motto on “minun kynsiini ei kosketa”. Tässä Dexter on taatusti oikeassa, sillä olen surkea kynsien leikkaaja, joten parasta olisi lopettaa moiset toimenpiteet. Matkan varrella olen kuitenkin hieman rohkaistunut ja oppinut, että sen “koukun” voi ainakin huoletta leikata kynnestä, jolloin en osu vahingossa ytimeen. Eilen teoriani kuitenkin luhistui, sillä leikkasin Dexteriltä vahingossa liian paljon kynttä. D tietysti kiljaisi ja itse tajusin heti, että tällä kertaa se ei esitä. Verta alkoikin sitten tiputtaa sen verran mukavasti, että Miikka yritti teipata kynttä laastarilla. Arvaa pysyikö? No ei. Mutta jeesusteipillä pysyi! Rassukka asteli loppuillan jeesusteippi kynnessään ja haki lohtua pahoilta ihmisiltä.

Aamulla otin teipin pois, ettei D jyrsisi sitä yksinollessaan irti. Vuoto näytti tyrehtyneen hyvin. Nautin rauhallisesta aamusta ja sovittelin vaatteita, meikkasin, laitoin tukkaa ja hajusteita…. mutta odotas, kun astuin vessasa ulos: KÄÄÄK! Verta oli joka paikassa; lattialla, matolla, sohvalla… Kynsi perkele oli alannut taas vuotaa. Yritin tehdä uuden jeesusteippivirityksen, mutta huomasin pian, että vaikka osaankin koodata en ole kuitenkaan muovi-insinööri. Viritelmä ei kestänyt ja verta alkoi taas tiputtaa lattialle, vaikka olin juuri saanut ekan erän mopattua. Siispä tein nopeasti sotasuunnitelman eli soitin Miikkalle ja kysyin “mitä mä teen!?”. Ei peksua yksinkään voinut jättää. Muuten verta olisi joka paikassa….

Auttava puhelin kannusti menemään töihin myöhemmin ja hakemaan apteekista syövyttävää ihmepulveria, josta olemme kuulleet huhuja. Apteekissa sain sitten tätä “ihmejauhetta” tiskin alta (ihan tosi!), joka tuli n. 2cm*2 cm pussissa ja nimeksi paljastui kaliumpermanganaatti…. Maksoin siitä hurjat 50 senttiä ja sain neuvoksi etsiä ohjeet netistä, miten sitä käytetään koirille. Niinpä soitin taas auttavaan puhelimeen ja käskin etsiä ne ohjeet ja antaa neuvoja sitä mukaan, kun minä toimin. Haastavin seikka oli se, että minä osasin lausua “kaliumpermanganaatti” ja Miikka osasi kirjoittaa sanan googleen. Perhoskoirien palstalta löytyi hyvät ohjeet jauheen antamiseen. Itseä hieman jännitti, sillä pussin mukana tuli jos jonkinmoista varoituksen sanaa: “voimakkaasti syövyttävä, vaurioittaa helposti ihoa, värjää ihoa ja tekstiilejä, höyryjä ei saa hengittää..” Loppujen lopuksi kaikki meni kuitenkin hyvin. Menin Dexterin kanssa kylpyhuoneeseen ja levitin sanomalehtiä lattialle. Sitten topsilla töpötin jauhetta hieman kynteen ja avot! Jauhe oli tosiaan aika herkkää, sillä kaikki, mihin sitä vähäkin joutui, värjäytyi pinkiksi ja käteeni sain ruskeita pieniä läikkiä.

Pettymyksen jauheessa aiheutti se, ettei siitä kuulunutkaan “shhhhhh” ja noussut hyöryä, kun töpötin sitä D:n kynteen. Se olisi ollut siistiä.

Kiitos auttava puhelin, perhoskoirapalsta ja kärsivällinen koira

Jipii! Sain sivupalkin kuntoon! Kiitos Roopen, joka neuvoi koodaamisessa. Nyt mäkin osaan taas jotain uutta. Tietokoneella näpräilyn jälkeen lähdin hiihtämään ilman rekkua, kun menin Halliskalle. Sielä on sen verran mäkiä, ettei Dexter ole ihan valmis vielä niihin maisemiin.

Oltiin tänään pentulenkillä ja oli ihan mukavasti porukkaa paikalla. Paljon koiria, joita ei oltu aiemmin nähty. Alkulenkki meni hyvin eikä Dexter edistänyt pahasti ja muutenkin saatiin mennä hihna löysällä. Jossain vaiheessa, kun ohiteltiin yhtä uutta pentua, tykästyi Dexter siihen hieman liikaa ja loppulenkki menikin hieman haasteellisemmissa merkeissä. Ei meinattu päästä eteenpäin, kun Dexter kääntyili taaksepäin katsomaan pentua. Toisaalta hyvä, että tuli haastetta, niin pääsin näyttämään taas kaapin paikkaa .

Lenkillä tuli kerrattua taas vanhoja oppeja, kun mulla menee vähän vetämiseksi hankalissa tilanteissa, kun pitäisi muistaa nykiä niin, että Dexter tulisi mun luo omaehtoisesti. Noh, pitää nyt muistaa pitää mielessä tuo nykiminen, oli tilanne mikä tahansa.

Asiasta toiseen: rekisteröidyin facebookiin! Apua! Vähänkös saan kuulla tästä, kun “mä en ikinä liity mihinkään facebookiin” ja nyt on jo kaveripyyntöjä lähetelty . Oli mulla kyllä syynikin, kun tuntuu, että kyseisellä foorumilla sovitaan mm. tapaamisia ja treenejä, joten ehkä siitä on enemmän hyötyä kuin haittaa. Tosin en kaipaisi enää yhtäkään nettiriippuvuutta aiheuttavaa juttua. Blogitkin on aivan tarpeeksi .

Oli sen verran mukavaa pari päivää sitten, että päätin lähteä jälleen hiihtämään. Tällä kertaa mentiin ihan ladulle. Jäällä on sen verran lunta, että omien reittien tekeminen käy voimille ja ärsyttää. Dexter pysyi yllättävän hyvin vierellä- tosin aina ladulle (eteen) tullessa se sai sukset kintuilleen, joten oppiminen kävi nopeasti. Kyrkkärin laduilla ei ollut muita, mutta eipä sielä ole valaistustakaan. Lisäksi laduilla olen nähnyt jalankulkijoita, toisia koiria sekä moottorikelkkailijoita- ei siis mitään nipoporukkaa… Hiihtäminen oli mukavaa ja vauhdikasta. Siinä oli semmoista yhdessä tekemisen meninkiä, kun koiruus ei ehtinyt haistella kaikkia pissoja ja kaivaa maasta jäisiä kakkoja. Välillä tuntui, että olin laskettelukeskuksen hississä, kun Dexter veti niin sujuvasti. Seuraavaksi vain “vyötä” hankkimaan, että saa remmin siihen kiinni. Nyt pidin sitä kädessäni ja välillä tuntui, että jouduin nykimään Dexteriä, kun otin porkilla vahtia. Päästin mä kyllä D:n taas välillä vapaaksikin, niin sai mennä vähän omia menojaan.

Eilen oltiin monien kuukausien tauon jälkeen koirapuistossa! Olin laiskalla päällä, joten ajattelin viedä Dexterin puistoon riehumaan. Nuorempana vein D:tä jonkun verran koirapuistoon, mutta jätettiin puuhat sitten jossain vaiheessa, kun alkoi tuntumaan, että puistoihin tuodaan jos jonkin sortin koiraa…. Itsekään en mikään aktiivinen puistossa käyjä ollut, mutta ehdin kuitenkin törmätä a) lapsiin + vauvaan! b) vihaisiin koiriin (kävi mm. lapsen kimppuun) ja c) aivan liian nuoriin pentuihin, jotka tärisi pelosta. Niinpä omani ja Dexterin turvallisuuden kannalta lopetin käynnit. Nyt sitten käytiin pitkän tauon jälkeen puistossa, mutta ikävä kyllä paikalla oli pari koiraa, jotka olivat agressiivisia D:tä kohtaan. Niinpä lähdettiin aika nopeasti pois… Dexterissä puolestaan huomasin leijonanmetsästäjän eli sen alkuperäisen käyttötarkoituksen: vaikka vastassa olisi kuinka vihainen ja suuri koira, alkaa Dexter jallittamaan sitä, hyppelehtii ympärillä ja hyökkäilee. Ei kyllä lainkaan mitään itsesuojeluvaistoa, mutta rohkea koirahan tuo rhode on ja periksiantamaton…

Mutta anyway; hiidosta tulee meidän seuraavan talven harrastus! Dexterkin on iso poika silloin ja jaksaa vetää mut vaikka Mombasaan asti! (Jos on elossa, sillä tällä hetkellä se on selkäni takana ja yrittää tehdä itsemurhan nielemällä palan lelulehmäänsä).

Tänään käytiin eläinlääkärillä näyttämässä Dexterin korvia. Se on raapinut toista niin, että korvaan on tullut pieni rupi. Eläinlääkärissä oli paljon muitakin koiria, mutta Dexter käyttäytyi hyvin. Kai se järkyttyi, kun oli niin monta koiraa vastassa, että tyytyi pelkästään katselemaan. Eteisessä saatiin myös punnittua Dexter! Hieman meni sähläämiseksi, mutta saatiin kuitenkin lopulta kaikki 4 jalkaa puntarille. Painoa oli 36 kg. Vastaanotolla Dexter pisti hanttiin korvien tarkastuksessa ja puristeli päätään. Eläinlääkäri ei nähnyt korvassa mitään, mutta otti vielä pienen näytteen hiivan varalta ja tutki sen saman tien. Hiiva-arvotkin olivat kohdallaan, joten puhetta tuli sitten mahdollisesta allergiasta, joka usein ilmenee korvien, silmien ja kasvojen kutinana… Kotiin otettiin kuitenkin korvatippoja, jotka helpottaisi kutinaa ja ruvet saisi parantua rauhassa. Toivotaan, että kutina on ohimenevää…

Lekurin jälkeen lähdettiin jäälle hiihtämään. Kuun valo valaisi koko järven, joten eteensä näki tosi hyvin. Alkumatkasta laitoin Dexterin liinaan ja se veti mut liikkeelle niin, että kaaduin . Sekös oli sen mielestä hauskaa. Yllättävän hankalaa suksien ja liinan kanssa. Välillä D kiersi ympäri ja liinakin kiertyi, välillä liina oli suksen ympärilä tai alla… Päästin Dexterin kuitenkin alkumatkan jälkeen vapaaksi, kun lähistöllä ei ollut ketään. Pari rundia hiihdettiin jäällä ja sitten D päätti, että nyt riittää ja juoksi rannalle. Taisi alkaa tassuja paleltamaan.

Hiihtäessä mietin, että Dexter on kiireinen koira. Sillä on aina kiire saada ruokaa, kiire päästä pihalle, kiire päästä sisälle ja kiire mennä nukkumaan… Siinäpä se sen päivä sitten onkin.

Tänään oltiin jälleen tottistelemassa Kauhajoella. Dexter meni tosi hyvin! Leikki alkaa sujua; Dexter ensinnäkin kiinnostuu pallosta, jahtaa sitä, pitää suussaan ja tuo mulle. Puruote on vielä löysä eikä irti-käskyjä paljon tarvita, kun Dexter antaa pallon aina vapaaehtoisesti. Myös saaliin voittamisen jälkeen Dexter alkaa mälvätä lelullaan eikä tarjoa sitä heti aktiivisesti mulle. Näissä kohdissa pitäisi itse olla nopeampi ja ottaa lelu pois.

Seuraaminen sujui hienosti. Palkkana oli ekaa kertaa juusto! Tuntuu, että nakit ovat kärsineet pienen inflaation enkä uskaltanut pallolla ottaa seuraamista, kun Dexter ei tavoittele sitä yhtä innokkaasti kuin ruokaa. Joitain liikkeitä pystyy pallollakin ottamaan, mutta seuraamisessa pallopalkka on haastava. Otettiin ekaa kertaa hallilla käännös oikealle, jossa D jäi jälkeen, mutta tuli sieltä muutama hyväkin suoritus. Lisäksi tehtiin ekan kerran pepputreeniä, jossa minä sekä Dexter oltiin yhtä pihalla.  Täytyypä harjoitella sitä iltaisin… mutta tuli tästäkin osiosta pari vauhdikasta käännöstä! Kaiken kaikkiaan D oli aktiivinen, pysyi kontaktissa ja oli koko ajan valmis tekemään jotain. Myös itse olen saanut juonen päästä kiinni ja alan hahmottaa uutta treenaustyyliä.

…Palkkaan vielä; Juusto toimi tosiaan mainiosti sekä oman käden asento (oon sitä vähän haeskellut tällä viikolla). Oikein tunsi, että D seuraa hyvin; suorassa ja pää ylöspäin. Joskus se alkaa tavoitella makupalaansa niin, että tekee pohkeenväistöä vasemmalle ja pääkin on ihan vintturassa. Noh, tämä tietty johtuu vain ja ainoastaan mun käden asennosta, joten oma vika. Muistan, kun mulle kerran sanottiin, että sen vaan tuntee, kun koira on oikeassa asennossa, vaikka ei katsoisikaan . Nyt alkaa tämä tunne vahvistua

Reenien jälkeen pysähdyttiin metsätiellä ja D paineli taas menemään. Hallilla tulin jutelleeksi mm. agilitystä, jota ajattelin D:n kanssa koettaa jossain vaiheessa. En itse oikein syty agilitystä, mutta uskon, että se voisi sopia sille. Se kuitenkin tykkää juosta ja olla vauhdissa. Hyvä kuitenkin saada tottis nyt ensin mallilleen. Ja kesällä keskitytään hakuun + jälkeen! Haluja olisi kokeilla vaikka mitä lajeja, että kohta täytyy laittaa jo toinen koira tilaukseen. Ja onhan sitä vähän tullut jo katselleeksi

Dexter täytti 10 kk muutama päivä sitten. Viikon aikana se on ehtinyt keksiä itselleen uuden pakkomielteen: jalat. Dexter ei käy jalkojen kimppuun, mutta hän on rrraaaaakastunut!! Dexter makoilee ja tuijottelee jalkoja/villasukkia ja pitää hellästi niistä kiinni. Tänään Dexter huokaili ja ynisi rakkailleen… niin sydäntä raastavaa tämä nuoren pojan rakkaus.

Tahkon kehdot jäi ja nyt ollaan taas kotosalla. D:llä viikonloppu oli mennyt mainiosti. Kuulemma vähän oli mun perään haikaillut ja reagoinut ensimmäisenä iltana joka ääneen ulko-ovelta. Vastaanotto ei kuitenkaan ollut sen mukainen; Dexter kiukutteli sunnuntaina, steppaili edessäni, nakkeli niskojaan ja yritti komentaa. Hyvin pian se kuitenkin väsähti ja nukkuikin tosi pitkään. Aamulla se piti melkein raahata sängystä ylös, että päästiin lenkille.

Tänään huomion hakeminen jatkui ja D mylläsi raivolla tyynyjä olohuoneen sohvalla. Pienen ojennuksen jälkeen se rauhoittui ja alkoi katsella televisiota, sillä sielä esiintyi David Beckham. Pojallani on onneksi hyvä maku, vaikka se ihastuukin aina miehiin…