Pitkospuilla
Maaliskuun 7. 2010 - vieroteTänään lähdettiin lakeuden luontopolulle, sillä kyrkkärillä olisi taas ollut varmaan liikaa porukkaa. Pitkospuilla oli pieni polku, mutta latuja ei oltu vedetty. Pieni polku oli oikeastaan hyvä, jolloin kyyti oli vähän rauhallisempaa. Dexter tepasteli edessä ja vauhti oli välillä ehkä liiankin hidas, sillä se ehti tehdä tarpeitaan polun reunaan. En oikein tykkää siitä, sillä kun vauhtia on enemmän, niin siinä ei todellakaan voi pysähtyä pissoja haistelemaan tai lentää kumoon sekä koira että emäntä. Parhaani mukaan “ajoin” Dexteriä päin ja hoputin, jos se meinasi pysähtyillä.
Alkumatkan jälkeen päästiin Dexterin vapaaksi ja siitähän se riehaantui, kun huomasi, ettei sukset enää tulekaan perässä. Dexter juoksi tapansa mukaan polkua edestakaisin ja teki ihmeellisiä 180 asteen hyppykäännöksiä. Välillä sen teki mieli mennä haistelemaan eläinten jälkiä muualle, mutta lumi upotti niin pahasti, että se päätyi hyvin nöyränä aina polulle takaisin.
Pieni pysähdys tehtiin laavulla, jolloin meitä tuli toinen koirakko vastaan. Huusin kauempaa varmuuden vuoksi, että minullakin on koira vapaana. Vastaantuleva saksanpaimenkoiran omistaja kertoi koiransa olevan kiltti ja kun kuuli, että itselläni oli 10 kk vanha uros, hän tokaisi, että kannattaakohan tuota edes juoksuttaa, ettei nivelet rasitu… Siis täh!? En oikein osannut vastata mitään, sillä en kokenut, että juoksuttaminen liittyi mitenkään puuhiimme. Myöhemmin vaan ajattelin, että ehkäpä nämä oli näitä perusnegatiivisia; pentuja pitäisi taluttaa ainoastaan korttelin ympäri ainakin 1.5 vuotiaaksi ettei vaan mikään paikka rasitu. Tai ehkä täytyisi olla iloinen, jos joku luulee, että hiihdän todellakin niin kovaa, että juoksutan koiraa siinä samalla. Eikähän se ole niin päin, että Dexter menee lujempaa kuin minä ja päättää nopeuden- kunhan ei pysähdellä, paitsi luvan kanssa! Sen päätän minä.
Laavulta lähdettyämme Dexter näki lintuja ja niiden lumeen kaivamia koloja. D oli niin innoissaan koloista, että kulutti pitkän tovin niitä kaivellessa. Itse ehdin jo vaikka kuinka kauas, kun lopulta päätin huutaa, että tuletkos jo sieltä… Ja sitten tultiin taas tuhatta ja sataa. Loppumatkasta laitoin taas Dexterin liinaan kiinni ja hyvin sujui. Ei tarvinnut jännittää liian kovaa vauhtia tai sitä, että peksu pomppaa yhtäkkiä ihan jonnekin muualle. Viime kerrastahan mulla on paisunut polvi + mustelma, kun Dexter päätti, että tästä ois kiva kääntyä oikealle…


















